Chat
Chatissakin on säännöt, kyllä. Tässä ne tulevat:
~ Ei saa haukkua!
~ Ei spämmejä!
~ Älä mainosta!
~ Käyttäydy asiallisesti
|
|
|
|
ÄLÄ KIRJOITA TÄNNE TARINOITA!!!!
TARINAT TÄNNE!
| Nimi: Loistepentu |
30.10.2018 16:57 |
Makoilin pentutarhan perällä selälläni tuijotellen pesän kattoa. Veljeni Juuripentu tönäisi minua nukkuessaan ja kurkustani pääsi pieni urahdus. Olin hieman huonolla tuulella ja oloni oli levoton. Kuulin ulkoa hälinää. Kierähdin ensin vatsalleni ja loikkasin sitten pentutarhan suulle ja ulos aukiolle. Löhes kaikki leirin kissat olivat kerääntyneet jonkin ympärille. Minkä, sitä en nähnyt. Puskin ktseni soturien sekaan ja yritin päästä katsomaan mitä oli meneillään.
”Pentuni”, kuulin nyyhkyttävän äänen. ”Missä hän on?” Tunnistin äänen pentutarhan toisen kuningattaren, Jääokran ääneksi. Mitä oli tapahtunut? Kuka Jääokran pennuista oli kadonnut? Näin vilauksen Lehtipennusta, joten hän ei ainakaan. Pian kissat vaihtoivat puheenaihetta.
”Hei katsokaa! Laikkusiipi!”
”Laikkusiipi on täällä!”
”Laikkusiivellä on Kuupentu!!”
”Laikkusiipi!”
Huutoja sateli sieltä täältä. Laikkusiipi oli ilmeisesti tuonut Kuupennun takaisin mistä lie. Peruutin pois kissojen keskeltä kun joku tönäisi minua ikävästi kylkeen. En katsonut kuka kissa oli mutta puraisin tätä tassuun. Kissa älähti mutta minä olin jo luikkinut kauemmas. Katsomatta eteeni loikin kauemmas kissajoukosta kunnes törmäsin johonkin. Tai oikeastaan johonkuhun. Edessäni seisoi Pilviklaanin parantajaoppilas Käärmetassu. Käärmetassu tuijotti minua kummallisena. Kavahdin hieman kauemmas.
”Hei?” tervehdin.
// Käärmyliini? |
|
| Nimi: Kipinäpentu |
30.09.2018 09:37 |
Tunsin taas lämpimän ja pehmoisen asian ympärilläni. Se oli hyvä asia. Sen lisäksi tunsin pehmeän silityksen selässäni. Tuttuja tuoksuja ei kuitenkaan enää ollut, ja se vei osan turvallisuuden tunteesta. Ääniä ei edelleenkään kuulunut selkeästi. Sitten tunsin jotain märkää ja karheaa pääni päällä. Märkä ja karhea alkoi liikkua. Se tuntui hassulta. Ja sitten aivan yhtäkkiä aloin erottaa ääniä. Jokin lukko tuntui aukeavan. Kuulin hiljaista puhetta, rahinaa ja hyrinää. Ensin se oli ihan hiljaista, ja sitten aloin erottaa tarkemmin. Korvani etsivät lisää kuunneltavaa. Äänet olivat ihania. Kaikki tuntui erilaiselta, selkeämmältä, vahvemmalta, ja ennen kaikkea, todellisemmalta. Sitten märkä ja karhea lähti ja olo muuttui taas surkeaksi. Kun ensin on johonkin tottunut ja se lähtee yhtäkkiä, tuntuu kurjalta, niin siis nytkin, mutta onneksi paha olo meni nopeasti pois. Sitten kuulin äänen:
"No niin. Toivottavasti sinä nyt kuulet mitä sanon, sillä korvasi näyttävät avautuneen. Minun on mentävä hetkeksi, mutta kutsun tänne jonkun vahtimaan sinua."
En ymmärtänyt mitä ääni tarkoitti, mutta tyydyin ajattelemaan, että lempeä sävy tarkoitti hyvää asiaa. Sitten kuulin rapinaa, ja sen jälkeen tuli hiljaisuus. Taustalla kuului vain hiljaista puhetta, ei muuta. Ja sitten rahina palasi, mutta tällä kertaa mukana tuli erilainen ääni.
"Hei! Minä olen Tiikerisilmä. Kukas sinä olet?" ääni puheli hiljaisella sävyllä. Käperryin pienelle kippuralle ja nostin kuononi ylöspäin tavoittaakseni uuden henkilön tuoksun. En osannut puhua, joten en sanonut mitään, tosin painauduin entistä pienemmäksi, sillä jostain syystä pelkäsin vähän tuota isoa hahmoa. Kuulin kepeän naurahduksen.
"Hei, ei sinun minua tarvitse pelätä. Eikä sinun tarvitse vielä osata puhua. Kukaan pentu ei osaa puhua heti syntyessään, ja sinä olet vasta parin päivän ikäinen. Korvasi ovat auenneet, joten kuulet, mutta et näe, koska silmäsi ovat kiinni. Ja minä voin opettaa sinua puhumaan", ääni kertoi. Tunsin helpotuksen puuskan pyyhkäisevän lävitseni. Sen mukaan, mitä olin ymmärtänyt, olin aivan tavallinen, ja tuo iso henkilö tuossa oli turvallinen. Nostin kuonoani hieman ja yritin ynähtää niin, että Tiikerisilmä ymmärtäisi että halusin oppia puhumaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä Tiikerisilmä ei reagoinut ynähdykseeni. Onneksi hän kuitenkin aloitti puheopetuksen itse, eikä minun tarvinnut enää ynähdellä.
"Ensin sinun on varmasti hyvä opetella oma nimesi. Se on Kipinäpentu. Ensin, sano k. Äh, en osaa opettaa sinua... tai jos vaikka sanoisitkin Kipi", Tiikerisilmä pohti. Mutta miten? Miten se toimi? Mitä pitäisi tehdä? Vikisin kiihtyneenä Tiikerisilmälle. Siitä hän tajusi, että olisi taas aika auttaa.
"Ki-pi, Kipi. K, k, k, ki, ki, kipi", Tiikerisilmä toisti.
"Khh, k, k, kii, ki, ki-pi, Kipi!" hihkaisin. Kuulin Tiikerisilmän kehräävän hivenen ylpeyttä äänessään.
"Kipi! Kipi, Kipi, Kipi!" toistelin.
"Se saa riittää sinun nimesi kanssa. Meidän kesken olet Kipi. Minua voit kutsua vaikka Tiiksi. Tii", Tiikerisilmä naurahti.
"Tii!" hihkuin. Puhuminen ei enää tuntunut niin vaikealta.
"Hienoa, en ole ennen ollut pentujen kanssa tekemisissä, mutta sinä olet kyllä tosi mukava!" Tiikerisilmä hymyili.
"Tii!" hymyilin onnellisena. Tiikerisilmä silitti pehmeästi selkääni ja tunsin oudon hyrinän kumpuavan syvältä kurkustani. Tiikerisilmä puheli minulle lempeästi ja tunsin, kuinka silmäni painuivat kiinni.
Kun heräsin, Tiikerisilmä oli hajun perusteella poissa. Sen sijaan kuulin kahden kissan puhetta yläpuoleltani. Sain selville, että toinen heistä oli nimeltään Jääokra ja toinen Unelmaputous. Olin kuullut molempien äänet aikaisemminkin.
"Kas hei Kipinäpentu. Sinä taisitkin herätä. Onko kaikki hyvin?" kuulin lempeän äänen, jonka tunnistin kuuluvan Jääokralle. Sitten tajusin, että vieressäni oli jotakin todella kummallista. Se oli minun kokoiseni ja lämmin ja hengitti tasaisesti. Tökkäisin sitä varovasti tassullani ja se liikahti vähän.
"Ai, en olekaan esitellyt sisaruksiasi. Hiilipentu, Kuupentu ja Lehtipentu", Jääokran ääni selitti. Jääokra kuulosti jokseenkin kiihtyneeltä, ja arvelin, ettei tuo vieressäni makaava pentu ollut siinä vain huvin vuoksi. Jotain oli sattunut.
"Emo, onko Kuupennulla ja Kipinäpennulla kaikki hyvin?" kuului heikko piipitys jostain läheltä. Se ei kuitenkaan ollut vieressäni makaava pentu, joka oli ilmeisesti Kuupentu.
"Unelmaputous tarkistaa heidät Lehtipentu. Mutta voisivatko Kuupentu ja Kipinäpentu maata hieman kauempana toisistaan? En haluaisi että Kuupentukin saa kuumetta?" Jääokra kysyi huolta äänessään.
"Toki, mutta heidän on saatava olla välillä yhdessä", Unelmaputous vakuutti. Tunsin kuinka toinen pentu vierelläni nostettiin pois ja tömähdyksestä päätellen laskettiin takaisin toisella puolellani. Kohotin kuonoani yrittäen haistella sisaruksieni hajut. Kuupennun tuoksu tuntui tuoreena vieressäni ja painoin sen mieleeni. Sen lisäksi lähelläni oli kaksi muuta uutta hajua. Kuulin kuinka sora rahisi ja tunsin ikävän kirpaisun nenänpäässäni.
"Miksi hänen silmänsä ovat kiinni?" kuului kysymys. Se kuului uudelle henkilölle. Ei Lehtipennulle, joka oli puhunut aikaisemmin, eikä Kuupennulle, jonka ääni olisi kuulunut täysin toisesta suunnasta. Hiilipentu.
"Olen kertonut sinulle ainakin sata kertaa, että hän on kovassa kuumeessa, eikä sen takia pysy teidän kasvamistahdissanne. Hän on avannut korvansa, ja osaa sanoa muutamia tavuja, mutta hän ei ole vielä kävellyt, tai avannut silmiään", Jääokra selitti rauhallisesti.
//Hiili? Jää? Kuu? Unelma? |
|
| Nimi: Hiilipentu |
29.09.2018 09:27 |
Tepastelin ulos parantajan pesästä hieman pää pyörällä. Olin niin innoissani, että minusta tuntui, kuin olisin voinut pyörtyä. Käärmetassu oli kertonut, että minulla on mahdollisuus harjoitella taistelua paljon ennen kuin minusta tulee oppilas. Hän oli myös kertonut, että pääsisin tähän harjoittelupaikkaan, kunhan vain nukahtaisin.
*Ei nukahtaminen voi niin vaikeaa olla.*
Ajatukseni katkeutuivat, kun hämärä tulvi näkökenttäni ympärille. Olin astunut sisään pentutarhaan, missä emomme Jääokra suki Lehtipentua -- pentuetoveriani.
"Hiilipentu! Melkein tulin jo etsimään sinua Käärmetassun luota! Olethan kunnossa?"
"Olen, tietysti olen." Kävelin Kuupennun luo, joka makoili emon toisella puolella täyttäen sen puolen kokonaan.
"Väisty!" vingahdin. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun aivan vapaaehtoisesti halusin nukkumaan.
"Mitä nyt, Hiilipentu? Väsyttääkö? No mutta, tiedätkö mitä. Minusta te kaikki voisitte ottaa Hiilipennusta mallia, ja mennä nukkumaan."
Pentuetoverini katselivat minua tympääntyneinä, mutta olin liian innoissani välittääkseni siitä. Hypähdin Jääokran vierelle ja varmistin, että emon lämmin turkki suojaisi minua kylmyydeltä. Asetuin mukavaan asentoon ja suljin silmäni. Sitten nukahdin.
Tunsin kylmän pureutuvan turkkiini, ja kuulin epämääräisiä suhahduksia aina välillä, mikä mistäkin suunnasta. Räpyttelin silmiäni auki, ja oletin näkeväni pentutarhan kaarevan katon edessäni, mutta näin vain pimeän tähtitaivaan.
Käännyin, ja ponnistin itseni ylös. Kuulin takaani askelia, ja käännyin nopeasti katsomaan, kuka tulija oli.
Tulija oli suuri kolli, aivan Käärmetassun näköinen. Kolli hymyili leveästi ja katsoi minua.
"Tervehdys, pikkuinen. Otaksun, että nimesi on Hiilipentu?"
"Mistä tiedät nimeni?" vinkaisin, mutten suonut itselleni aikomustakaan perääntyä, ja kääntää katsettani.
"Ah... Käärmetassu on puhunut sinusta. Kertonut, että voisit olla suuri taistelija", kolli jatkoi, katsellen ylös tummalle taivaalle.
"Niin! Minusta tulee Pilviklaanin paras taistelija!" maukaisin innoissani - pelko oli haihtunut mielestäni.
"Ei ei, Hiilipentu. Voit olla jotain suurempaa. Paljon suurempaa. Voit valloittaa koko maailman!"
"Voinko!" kiljahdin kuin mikäkin ääliö pentu - no, toisaalta minähän olen ääliö pentu.
Suuri kolli katsoi minuun huvittuneena.
"Tietysti voit. Mutta ennen sitä, on harjoiteltava ahkerasti. Tule tänne joka yö, niin opetan sinut taistelemaan. Mutta muista, että tämä on minun, sinun ja Käärmetassun salaisuus. Sovittu?"
"Sovittu!" kiljahdin. Kolli hymyili, ja hälveni epämääräiseksi sumuksi. Yhtäkkiä silmäluomeni alkoivat painaa, ja ne lupsahtelivat kiinni.
Heräsin lämpimässä pentutarhassa, emoni viereltä. Emokin nukkui vielä. Minusta tuntui, etten ollut nukkunut hyvin, joten ennen kuin tajusinkaan, vaivuin uneen. Mutta sillä kertaa suuri kolli ei tullut uniini.
//Käärme? Sisarukset? Jää? Joku? |
|
| Nimi: Käärmetassu |
19.09.2018 16:44 |
//Tää tarina tapahtuu osin ennen Hopean kuolemaa
"Haluatko kuulla tarinan? Minusta. Et taidakaan tietää menneisyydestäni", kysyin Hiilipennulta. Pentu nyökytteli innokkaana.
"Minä en ole syntyjäni Pilviklaanilainen. Emoni oli erakko tai aurinkoklaanilainen, isästä en tiedä. Luultavasti erakko. Olen siis klaanilaisten silmissä käytännössä arvoton. Kun olin vielä aivan pieni pentu, juuri syntynyt, Unelmaputous löysi minut kuolleen emoni viereltä. Hän otti minut hoitaakseen. Kun vartuin parantajan pesässä, aloin kokea mielenkiintoa parantamista kohtaan. Ja nyt harjoittelen oikein kovasti, jotta minusta tulisi vielä jonain päivänä suuri parantaja. Parantaminen ei kuitenkaan ollut ainoa toiveeni. Halusin oppia taistelemaan, sillä minua katsottiin klaanissa pelkkänä erakkona, jolla ei ollut paikkaa klaanissa. Halusin arvostusta, ja tiesin kyllä saavani sitä parantajana. Halusin kuitenkin oppia myös taistelemaan, koska se oli hienoa, kun voisi kertoa osaavansa taistella. Eräänä iltana menin nukkumaan aivan tavallisesti, ja juuri kun olin nukahtanut, heräsin uudessa vieraassa paikassa. Siellä oli odottamassa kissa, joka lupasi kertoa minulle taistelun salat. Olen nyt käynyt siellä koko oppilasaikani, ja oppinut erinomaiseksi taistelijaksi. Ja se miten tämä tarina liittyy sinuun. Epäilen,e tätä sinullakin on unelmia, joita haluat tavoitella. Olen huomannut, että sinussa on aineksia suureksi taistelijaksi. Niin suureksi, etteivät tavalliset mestarit voisi sinua niin hyväksi opettaa. Niinpä tämä taistelijakissa unipaikassa ehdotti, että tulisit sinne harjoittelemaan. Se on kuitenkin äärimmäisen salaista. Klaanikissat eivät nimittäin pidä siitä, että heidän taistelutaitojaan halvennetaan. Joka tapauksessa, jos suostut, sinusta tulee varmasti metsän paras taistelija. Muista kuitenkin, ei sanaakaan tästä keskustelusta, tai käy huonosti", virnistin hampaat esillä, jopa hieman uhkaavan näköisenä. Hiilipennun silmiin oli syttynyt loiste.
"Minä tulen! Miten pääsen sinne?" hän kiljahti innosta sekaisin.
"Hiljaa pönttö! Kun menet nukkumaan tänä yönä...", sihisin salaperäisesti ja työnsin Hiilipennun pois pesästä. Näin samalla Hopeaturkin ja Aurinkotähden vaihtamassa kieliä, ja muistin suunnitelmani. Siitä sainkin idean. Jos Hopeaturkki kuolisi, olisi Aurinkotähti heikompi. Hiilipennun tepsutellessa poispäin, lähdin kävelemään Laikkusiipeä kohti. Naaras oli viime päivien ajan tuntunut jotenkin sekavalta, ja arvelin että siitä voisi olla hyötyä suunnitelmani etenemisessä. Niinpä päästyäni Laikkusiiven vierelle, pyysin häntä kävelylle kanssani. Naaras suostui oitis. Kun kävelimme vierekkäin metsässä, Laikkusiipi papatti koko ajan jotain hiljaisella äänellä. En saanut puheesta selvää, mutta arvelin sen olevan tiedostamatonta höpinää. Päätin kuitenkin vielä varmistaa Laikkusiiven tilanteen.
"Laikkusiipi, muistathan mikä minun nimeni on?" kysyin kuulostaen hieman typerältä. Laikkusiipi pysähtyi ja katsoi minua hieman hölmistyneenä.
"Sinä, sinä... En muista nimeäsi, mutta kaiken muun muistan. Miten olen unohtanut. Oi voi. Luulin että olet kuollut!" Laikkusiipi höpisi. Tässä vaiheessa putosin täysin kärryiltä. Siis että mitä. Minäkö olin kuollut. En kuintenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun Laikkusiipi jatkoi.
"Voi olin kauhean ihastunut sinuun. Vaikka en minä olisi saanut. Sinä et ollut Pilviklaanilainen. Mutta en ollenkaan tiennyt mitä sinä ajattelit minusta. Se oli kauan aikaa sitten. Olen kuules ajatellut sinua tässä viime päivät niin ahkerasti, etten enää muista nimeäsi", Laikkusiiven katse oli haikea, aivan kuin hän olisi muistellut jotain.
"Sitten eräänä päivänä minä kerroin tunteistani sinulle, ja sinä sanoit ne ihanat sanat jotka soivat korvissani vieläkin. Niin kauniit sanat joita en voi päästää mielestäni ulos. Mutta silti särjit sydämeni, kun kerroit rakastavasi vielä enemmän toista, vieläpä jotain erakkoa tai vastaavaa. Minun rakkauteni ei kuitenkaan koskaan kadonnut. Ah, se oli ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Ja sitten sinä tulit ja ilmoitit minulle, että se toinen naaras odottaa sinun pentujasi, joten et halua enää tapailla minua. Ja, ja... sitten tapahtui jotain niin kamalaa, etten voi sitä edes kuvitella. Niin, se oli todella kamalaa. Joku tuli, se oli hopeisen harmaa ja valtava. Näin kuinka se hyökkäsi kimppuusi takaa päin, aivan yllättäen ja suurilla käpälillään raateli sinut kuoliaaksi. Se ei huomannut minua ja onnistuin hautaamaan sinut metsään, mutta nyt olet palannut, taas pääni vaivana. En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos otat taas jonkun toisen, ja jätät minut, oi, mitä minä sitten teen?" Laikkusiipi voihki. Tässä vaiheessa tajusin, että Laikkusiipi tarkoitti isääni. Kukaan muu ei voinut muistuttaa minua niin paljon. Laikkusiipi oli siis rakastanut isääni, ja isäni ilmeisesti häntä, mutta kun isäni oli pettänyt Laikkusiiven, olin syntynyt minä. Se toinen naaras, jonka henkilöllisyyttä en vieläkään tiennyt, oli emoni. Laikkusiipi vain isäni entinen rakastettu. Mutta se, joka oli tappanut isäni. Ehkä susi. Mutta voisin valjastaa sen paremmin käyttööni. Sitten keksin leikkiä mukana Laikkusiiven muistoissa.
"Niin, minä olen palannut, mutta vain muistona entisestä. Tulin kostamaan. Tiedätkö, se hopeinen, joka minut tappoi, oli yksi klaanisi jäsenistä. Hopeaturkki. Minä olen vielä niin heikko, etten voi kostaa, mutta sinä voit tehdä sen puolestani. Tapa Hopeaturkki. Mutta äärimmäisen salaaisesti", sihisin. Laikkusiiven kasvoille piirtyi mielipuolinen virnistys.
"Sen teen, ja varmasti. En petä sinua!" naaras uhosi. Ja sitten hänen silmiinsä syttyi jotain pelon tapaista.
"Mutta pidätkö sinä minusta vielä?" Laikkusiipi kysyi hieman surkeana.
"Toki pidän, mutta pidän vielä enemmän, kun olet tappanut Hopeaturkin", murahdin kylmästi. Laikkusiipi kehräsi innoissaan. Siinä samassa kuulin hiljaista puhetta läheltä. Tunnistin äänen Hopeaturkin ääneksi.
"Laikkusiipi, siellä hän on. Mene!" käskin. Laikkusiipi paljasti hampaansa ja hypähti pois luotani. Hymähdin tyytyväisenä ja lähdin leiriin.
Leirissä huomasin, että tunnelma oli jokseenkin apea. Jääokra voihki leirin keskellä, ja hänen ympärillään oli lohduttajia. Jääokran muut pennut istuivat hänen vierellään, mutta Kuupentua ei näkynyt. Ehkä naaras oli kadonnut. Siinä samassa Laikkusiipi astui leiriin Kuupentu hampaissaan. Iloiset tervetulotoivotukset täyttivät leirin, eikä kukaan huomannut silmäniskua, jonka Laikkusiipi lähetti minulle.
//Joku? |
|
| Nimi: Kuupentu |
17.09.2018 15:04 |
Makasin pensaassa, kun yhtäkkiä joku tarrtui häntääni. Haistoin Hopeaturkin hajun. En tuntenut Hopeaturkkia kovin hyvin, mutta hän oli emoni parhaimpia ystäviä. Tunsin kuinka minut nostettiin ilmaan kevyesti. Olin liian väsynyt avatakseni silmiäni, tai sanoakseni mitään, joten roikuin vain velttona Hopeaturkin otteessa. Nukahdin hetkeksi tasaisen kulkemisen aikana, roikkuen Hopeaturkin otteessa. Kun heräsin uudestaan haistoin uuden hajun. En alkuun tunnistanut sitä, muttq sitten tajusin sen kuuluvan Laikkusiivelle, Pilviklaanin varapäällikölle.
"Aah.. Tähtiklaanin kiitos! Auta minua kantamaan Kuupentu leiriin. Jääokra on hirveän huolissaan", kuulin Hopeaturkin äänen. Tunsin kun minut laskettiin maahan, joka oli kylmä lehtikadon vuoksi. Liikahdin hieman, ja nukahdin. Heräsin, kun minua kannettiin taas. Hajusta päätellen kantaja oli Laikkusiipi.
*Missä Hopeaturkki on?" ajattelin. *Mihin hän jäi?*
"Laikkusiipi löysi Kuupennun!!" kuului huuto.
"Kuupentu! Rakas!" emoni ääni kuului aivan läheltä. Avasin silmäni ja katsoin häntä viattomasti, pää hieman kallellaan, kun Laikkusiipi laski minut maahan. Emoni alkoi nuolemaan turkkiani, ja hukkutti minut nuolaisuidensa alle.
"Olin niin huolissani!" Vetäydyin pois emon nuolaisujen alta.
"Kaikki katsovat", mutisin. |
|
| Nimi: Hopeaturkki |
17.09.2018 10:23 |
Huomasin Jääokran makaamassa keskellä aukiota. Naaras näytti itkevän. Kävelin tuon luokse.
"Mikä hätänä, Jääokra?"
"Kuupentu on kadonnut!" ystäväni parkaisi. Henkäisi, ja laskin häntäni rauhoittavasti hänen lavalleen.
"Kyllä hän löytyy. Menen heti etsimään häntä", sanoin, ja lähdin ulos leiristä. Kävelin aina joelle asti.
Joelle saavuttuani kuulin pensaikosta hiljaisia ääniä, ja huomasin pienen kissan hännän pilkottavan pensaikosta. Hymähdin ja tartuin hellästi häntään. Vedin kissan ulos pensaikosta niin hellästi kuin vain osasin. Kun kissa oli aivan edessäni, huomasin sen olevan Kuupentu.
"Hän varmaan nukkuu", sanoin hiljaa itselleni.
Nostin pennun hampaisiini ja rupesin kävelemään kohti leiriä. Yhtäkkiä Laikkusiipi astahti eteeni. Tuon silmissä kiilsi jokin, mutta en pahemmin kiinnittänyt siihen huomiota.
"Aah.. Tähtiklaanin kiitos! Auta minua kantamaan Kuupentu leiriin. Jääokra on hirveän huolissaan", sanoin.
Laikkusiipi ei liikahtanut. Hän vain katseli minua ja suussani roikkuvaa kissanpentua. Yhtäkkiä hän paljasti hampaansa ja veti huulensa irveen. Laskin Kuupennun maahan, jotta voisin puhua paremmin.
Silloin Laikkusiipi hyökkäsi. Ei minun, vaan Kuupennun suuntaan. Astuin Kuupennun eteen, ja Laikkusiiven kynnet raastoivat lapaani. Ulvahdin ja paljastin kynteni. Tämä kissa oli hyökännyt viattoman pennun kimppuun. Minulla oli oikeus tappaa hänet.
Laikkusiipi iski uudestaan, tällä kertaa kohti silmiäni. Väistin, ja puraisin tuon jalkaa. Annoin hampaitteni pureutua syvemmälle lihaan, syvemmälle.. tunsin veren maun suussani. En välittänyt. Sittemmin viiltävä kipu iski kaulaani. Laikkusiipi oli päässyt niskani päälle ja viiltänyt pitkän ja syvän haavan kaulaani. Työnsin takajalallani Kuupennun syrjään, ja lysähdin maahan. Katseeni alkoi sumentua...
Yhtäkkiä kaikki kipu lakkasi, ja avasin silmäni. Näin tutun hahmon loikkivan luokseni.
"Kipinäturkki!" henkäisi, ja kyyneleet kohosivat silmiini. "Tulitko hakemaan minut?" kysyin, ja tähtikissa nyökkäsi. Tuo asteli lähemmäs, ja kosketti nenääni. Tunsin kyyneleen vierähtää alas poskea. Sitten tunsin leijuvani. Tunne oli ihana. Sain unohtaa kaikki elämäni murheet.
Avasin silmäni, ja totuttelin niitä kirkkaaseen valoon.
"Tervetulo Tähtiklaaniin!" sanoi liiankin tuttu ääni.
"Virtatassu!" henkäisin, ja kosketin neniä pentuna kanssa. Hymy nousi kasvoilleni, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Olin Tähtiklaanissa. Rakkaideni luona.
//Joku???? |
|
| Nimi: Aamu |
14.09.2018 12:40 |
Lunatra lähti pois luotani. Katselin hänen menoaan, kun hän loikki ulos leiristä.
Häntäni valahti ja korvani painuivat luimuun. Riiputin päätäni ja kävelin tuoresaaliskasan vieressä istuvan Raitakynnen viereen. Hän nosti katseensa ja hymyili.
"Hei Aamu!"
"Hei.. yritin puhua Lunatralle, mutta hän ei kuuntele minua", sanoin hiljaa.
"Ai.."
"En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Haluan olla hänen tukenaan ja olla hänelle tärkeä! En halua, että hän kokee olonsa petetyksi", valitin ja lysähdin maahan makaamaan. Raitakynsi lasku häntänsä rauhoittavasti lavoilleni.
"Olen todella pahoillani.."
"Ei se sinun syytäsi ollut", sanoin ja huokaisin. Samassa Lunatra tuli takaisin leiriin, hän vilkaisi minua, heilautti korvaansa ärtyneesti ja meni pois.
"Sinuna minä antaisin hänelle hieman aikaa. Anna hänen olla rauhassa ja miettiä sitä, mikä teidän välejänne ylipäätään kiristää. Yritä muutaman auringonnousun päästä."
"Niinpä kai sitten.. kiitos tuesta!" kiitin kollia.
"Ei mitään. Ota tämä päivä rauhallisesti, näytät aika väsyneeltä. Nukuitko ollenkaan viime yönä?"
"Oikeastaan nukahdin sinne rannalle. Mutta nukuin varmaankin aika huonosti. Menen lepäämään", sanoin, ja hymyilin Raitakynnelle.
Minusta tuntui rauhalliselta kollin seurassa, ja hän oli aina niin mukava ja kiltti. Aioin vastedeskin kysyä häneltä neuvoa, jos jokin menisi pieleen.
Saavuin omalle pedilleni. Nukahdin pian syvään, ihanaan uneen.
//Lunatra? Joku??? xdd |
|
| Nimi: Lunatra |
13.09.2018 17:50 |
Aamu tuli luokseni.
"Mitä sinä nyt haluat!?" tiuskaisin. Olin edelleen vihainen siskolleni, joka oli pettänyt luottamukseni. Kuinka hän kehtasi? Oma siskoni! Ja miten hän uskalsi tulla puhuttelemaan minua?
"Haluaisin-", Aamu aloitti, mutta keskeytin hänet:
"Itse asiassa, älä sano, vaan poistu. Anteeksiantoa on turha pyytää. Ei tule onnistumaan. Ainakaan ennen kuin teet jotain jolla hyvität minulle tekosi!" Aioin pysyä tiukkana. Saisipahan opetuksen. Kun Aamun suu jäi auki hämmästyksestä, loikin reviirille.
Kun saavuin vesiputoukselle, pulahdin viileään veteen jotta saisin unohtaa kaikki ikävät asia.
"Uimapäivä vai?" kuulin tutun äänen ja kun käännyin, seisoi Nopsa rannalla katselemassa minua. Hymyilin kollille ja nousin ylös vedestä. Ravistin vedet turkistani ja tassutin Nopsan viereen. Kolli nuolaisi poskeani ja istuutui hiekalle, minä hänen viereensä.
"Mitä kuuluu?" tuo kysyi.
"Ihan hyvää, mutta siskoni on idiootti", vastasin huolettomaan sävyyn. "Itsellesi?"
"Mitäpä kummempia. Metsästystä lähillä. Ja nukkumista."
Juteltuamme jonkin aikaa, pääsin palata takaisin leiriin. Hyvästelim Nopsan, kätkin hänen minuun tarttuneen hajunsa ja loikin keveämmin mielin takaisin leiriin.
// Joku ehkä? Aamu? |
|
| Nimi: Jääokra |
13.09.2018 17:36 |
Kuupentu pyöriskeli vierelläni ja näytti ahdituneelta. Pentuni nukkui, ja näki varmastikin pahaa unta. Vedin Kuupennun lähemmäs itseäni ja laskin häntäni hänen kyljellen. Laskin pääni tassujeni päälle ja suljin silmäni. Ennen kuin huomasinkaan, nukahdin.
Kun heräsin, huomasin jonkin olevan pielessä, kunnes tajusin Kuupennun olevan poissa. Myrskytaivas nukkui pentujensa kanssa rauhallisesti. Tassutin ulos pentutarhasta. Missä Kuupentu oli? Loikin Lumiturkin luokse.
"Oletko nähnyt Kuupentua?" kysyin. Lumiturkki pudisti päätään.
"En ole." Juoksin ympäri leiriä, etsien pentuani. Kun kerta toisensa jälkeen sain vastaukseksi kissoilta, etteivät he olleet nähneet Kuupentua, aloin olla aina vain enemmän huolissani, melkein hätääntynyt. Kun olin etsinyt kaikkialta, päätin luovuttaa. Lysähdin maahan keskelle leiriä.
'Ei hän ole voinut ulos reviirillekään mennä' ajattelin. 'Mutta missä hän on!?' Kyyneleet valuivat pitkin poskiani kun makasin liikkumatta maassa itkien hiljaa.
// Nyt Jää tarvitsee apua ja tukea!! Joku? |
|
| Nimi: Aamu |
13.09.2018 15:49 |
//Jatkoa Lunatralle
Makoilin soturien pesässä. Oli jo melkein kuuhuippu, ja kaikki tuhisivat jo omissa pedeissään. Mutta minua ei nukuttanut. En saanut päästäni Lunatran - rakkaan siskoni - ilmettä, ääntä, reaktiota..
En ollut todellakaan ollut reilu siskoani kohtaan, mutten uskonut, että hän enää piti minusta. Kyynel kihosi silmäkulmaani, ja vierähti poskea alas. Sitä seurasi muutama, kunnes päätin, että menen pienelle kävelylle öiseen metsään.
Kompastelin kömpelösti ulos soturien pesästä ja kävelin aukion poikki aina ulos leiristä järvelle saakka. Siellä minua odotti yllätys.
"Ömh.. hei?" aloitin tönkösti. Kissa, joka istui rannalla toiselle puolelle katsellen säpsähti ja kääntyi hieman turhan nopeasti ympäri. Minut nähdessään hänen karvansa silottuivat.
"Ai, hei Aamu. Etkö sinäkään saanut unta?" Raitakynsi kysyi.
"En", sanoin ja pudistelin päätäni.
"Tule tähän istumaan", Raitakynsi ehdotti ja taputti hännällään viereensä.
Tassuttelin varovasti siihen, ja istahdin alas.
"No, mikä sinut tänne lennätti?" Raitakynsi kysyi.
"Halusin raitista ilmaa, ja ajattelin, että se onnistuisi täällä." Raitakynsi hymähti ja nyökkäsi. Hän alkoi tutkimaan kynsiään.
"Tulin tänne itse samasta syystä", hän vastasi huolettomasti.
"Tosin.. minusta tuntuu erittäin pahalta", myönsin, ja vilkaisin kollia.
"Mikä sinulla on?" Raitakynsi nosti katseensa ja katsoi minuun aidosti huolestuneena.
"Minä.. taisin pettää siskoni luottamuksen..", sanoin hiljaa, tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä. Raitakynsi ei vastannut, hän vain laski häntänsä lavalleni.
"Kuule. Jokainen tekee virheitä. Nyt tärkeintä on se, mitä asialle teet", hän naukui hitaasti ja nousi ylös.
"Minä aion palata. Tuletko sinäkin?"
"Tulen ihan kohta", vastasin, kun Raitakynsi lähti kävelemään kohti leiriä. Nyt tiesin sen. Aioin pyytää Lunatralta anteeksi ja toivoa, että naaras antaisi. Ja ehkä hän sitten puhuisi minulle. Tai ehkä meistä tulisi yhtä läheiset kuin aiemminkin.. pian nukahdin syvään uneen järven pulputusta kuunnellen.
Heräsin aamulla linnun viserrykseen, ja huomasin olevani yhä rannalla. Päätin lähteä heti takaisin leiriin.
Leirissä huomasin heti ensimmäiseksi Lunatran. Kävelin tuon luokse varovasti, ja tuo mulkaisi minua ja käänsi selkänsä.
"Mitä sinä nyt haluat?" naaras kivahti. Nielaisin ja avasin suuni:
//Lunatra? Aamu sit haluu pyytää anteekssss xdddd
|
|
| Nimi: Kuupentu |
12.09.2018 16:11 |
Makoilin emoni vierellä. Nukahdin pian syvään uneen.
//unta\\
Heräsin pimeyteen. Minulla oli kylmä, oliko Jääokra poistunut pentutarhasta. Jossain rupesi palamaan valo ja huomasin olevani metsässä. Valo tuli aukiolta, josta pian kiiri korvia riipivä huuto. Juoksin kohti valoa ja näin jotain karmaisevaa. Koko aukio oli veren peitossa. Kymmenet kissat taistelivat toisiaan vastaan. Maassa lojui kuolleiden kissojen ruumiita. Eräs kissa, haavoittunut mutta hengissä, loikkasi erään puun oksalle jaa huusi jotain josta en saanut selvää. Pian kaikki peittyi pimeyteen.
Kun näin taas, oli hämärää, mutta huomasin olevani vesiputouksella, Pilviklaanin reviirillä. Tiesin missä olin, tiesin miten päästä takaisin leiriin.
Mutten tiennyt.
Lähdin juoksemaan poispäin vesiputoukselta, mutta pian törmäsin kallioseinään ja sain otsaani vertavuotavan haavan. Käännyin vasemmalle ja juoksin. Taas seinämä, tällä kertaa repeämä vasempaan korvaan. Juoksin. Juoksin sinne tänne, mutta aina päädyin kallioseinämään. Aloin hätääntyä. Aika, jonka juoksin seinämältä toiselle lyheni koko ajan, ja kun kerran käännyin uuden seinämän jälkeen, oli takanani jo toinen ja sivuilla myös. Sitten kaikki pimeni.
//hereillä\\
Säpsähdin hereille. Mutta luulin olevani edelleen unessa ja juoksin täyttä vauhtia ulos pentutarhasta. Ympärilläni oli kissoja, joten luulin palanneeni veriaukiolle, murhaajakissojen keskelle. Kiihdytin juoksuni äärimmilleen.
Juoksin ulos reviirille. Puu toisensa jälkeen jäi taakseni. Hidastin, kun kuulin vauhdilla solisevan joen. Joen solina herätti minut kuvitelmistani. Tajusin olevan hereillä, ulkona reviirillä. Olin niin väsynyt, että tassuni eivät enää kantaneet, vaan kaaduin pensaikkoon. Nukahdin levottomaan, unettomaan uneen.
// Tämmönen unitarina tällä kertaa. Jälkimmäinen uni, on muunnelma omasta, melkein samanlaisesta unesta... |
|
| Nimi: Posityyhtynen |
09.09.2018 17:36 |
Arviointi: (arvioin nyt pädillä joten...)
Hiilipentu: 19kp
Kuupentu: 16kp
Lehtipentu: 6kp
Roihupentu: 16kp
Hopeaturkki: 4kp
Jääokra: 10kp
Kipinäpentu: 7kp
Pisaraviilto: 27kp
Käärmetassu: 56kp!
//Lisään nää luultavasti nyt
|
|
| Nimi: Hiilipentu |
09.09.2018 11:41 |
Makoilin Jääokran vierellä odottaen Kuupentua takaisin. Minulla oli hieman kylmä, joten yritin hakeutua emon lämpimän vatsan lähelle. Lehtipentu makoili vieressäni, kun möngin lähemmäs emon vatsaa.
Jääokra näytti lepäävän - ehkä jopa nukkuvan - kun pääsin perille tuon vatsan suojiin. Ehdin olla siinä vain ihan vähän aikaa, kun yhtäkkiä Kuupentu hyppeli sisälle ja tuli luokseni.
"Hiilipentu. Sinun vuorosi", hän supatti korvaani. Hämmennyin ensin siitä, mitä Kuupentu höpötti, mutta sitten muistin. Käärmetassu oli löytänyt minut ja Kuupennun parantajan pesästä yrttivarastosta. Hän oli puhunut meille ja Jääokralle ja käskenyt tulla yksitellen hänen luokseen puhumaan jostain. Kuupentu ainakin näytti hyvin iloiselta, joten minua ei erityisemmin huolettanut se, mikä Käärmetassun asia voisi olla.
Kuupentu tökkäisi minua. "No, ala mennä jo."
"Ai. Joo, meen", sanoin tajutessani että olin hetken vain maannut ajattelemassa omiani. Heti kun olin noussut, kylmä ilma pureutui koko kehooni, mutta päätin olla välittämättä. Hypähdin ulos pentutarhasta ja huomasin Hopeaturkin katselevan minua.
*Tietääköhän hän? Olenko tehnyt jotain väärin?* huolestuin.
Jatkoin matkaa, kun Hopeaturkki näytti puhuvan jotain vieressään makaavalle päällikölle ja lähti kohti sotureiden pesää.
Pian saavuin parantajan pesän suuaukolle. Vilkaisin sisälle nopeasti, ennen kuin itse astuin sisälle. Yrttien makeat ja huumaavat tuoksut lehahtivat nenääni hurrikaanin lailla.
"Käärmetassu?" huhuilin sisälle pesään yrittäen etsiä nuorta kollia.
"Täällä, Hiilipentu. Tule tänne, meidän täytyy puhua", kuulin äänen. Seurasin ääntä ja päädyin yrttivarastoon, jossa Käärmetassu istui rauhallisesti häntä käpälien eteen kiedottuna.
"Hei", hän tervehti tyynesti. Katsahdin kollia varautuneesti silmiin, mutta Käärmetassu ei vaikuttanut uhkaavalta tai vihaiselta. Pikemminkin uteliaalta ja tyytyväiseltä.
"Kuupentu sanoi, että voin tulla nyt. Sinullako on minulle jotain asiaa?" piipitin. Normaalisti en olisi pelännyt, mutta Käärmetassu oli minua niin paljon isompi, ja hän ei ollut yhtä tuttu ja mukava kuin Jääokra. Käärmetassu hymyili ja avasi sitten suunsa:
"Niin. Kuupentu oli oikeassa."
"Mitä asiaa sinulla on minulle?" kysyin, ja epäluulo ja pelko alkoivat jo haihtua äänestäni ja vaihtua aitoon uteliaisuuteen. Käärmetassu hymähti ja avasi suunsa jälleen:
//Käärme?
|
|
| Nimi: Hopeaturkki |
03.09.2018 16:13 |
Makasin aukiolla selälläni, ja katselin taivasta. Se oli aika pilvinen, ja sieltä satoi hiljalleen pienen pieniä lumihiutaleita. Pian kuulin askelien lähestyvän minua, ja nousin istumaan nähdäkseni tulijan.
"Hei, Hopeaturkki", päällikkö maukui.
"Hei, Aurinkotähti", tervehdin kumppaniani.
"Miten sinulla menee?" kolli kysäisi istahtaessaan viereeni ja laskiessaan pulskaa hiirtä eteeni.
"Ihan hyvin. Minusta vain kuitenkin tuntuu, ettei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi. Tai siis, tuntuu, että on tapahtumassa kaikkea hirveää." Aurinkotähti laski häntänsä lavalleni.
Siinä samassa Hiilipentu hypähti ulos pentutarhasta ja suuntasi kohti parantajien pesää. Katselin, kun kolli meni nopeasti sisälle pesään. Minusta alkoi tuntua kummalta. Vatsaani kylmäsi ja minua huimasi.
"Menen hieman lepäämään", sanoin kumppanilleni, ja nousin ylös. Lähdin kävelemään verkkaisesti kohti sotureiden pesää, ja tunsin koko matkan ajan Aurinkotähden polttavan katseen selässäni.
//Joku? Sori mini.... |
|
| Nimi: Jääokra |
16.07.2018 12:52 |
Nousin seisomaan ja venyttelin hieman jäykkiä lihaksiani. Nostin Kipinäpennun ilmaan ja nyökkäsin Pisaraviillolle. Kolli nyökkäsi takaisin ja siirtyi sitten pdntumme Kuupennun luokse. Lähdin kohti parantajan pesää, kantaein pientä mustaa karvakasaa. Tassutin sisälle parantajan pesään ja laskin Kipinäpennun maahan.
"Unelmaputous?" huusin. "Oletko täällä?"
"Jääokra! Mikä hätänä?" Unelmaputous kysyi astellessaan luokseni.
"Kipinäpentuon varmaan sairas. Hän on aivan kuuma", kerroin. Unelmaputous nyökkäsi ja nosti Kipinäpennun hampaisiinsa ja kantoi hieman syvemmälle pesään. Istuin alas odottamaan uutisia.
"Hänellä on kuumetta", Unelmaputous kertoi hetken kuluttua. "Hänen täytyy jäädä tänne tarkkailtavaksi. Annan hänelle myös jonkin verran yrttejä helpottamaan oloa. Nyökkäsin.
"Kiitos. Toivottavasti hän tulee kuntoon."
"Kyllä hän tulee. Älä siitä huolehdi." Hymyilin ja poistuin sitten parantajan pesästä. Suuntasin kohti tuoresaaliskasaa hakemaan jotai syötävää, sillämahani kurni jo kovasti. |
|
| Nimi: Pisaraviilto |
15.07.2018 12:45 |
Istuskelin Pilviklaanin leirissä toimettomana. En ollut vielä tänään lähtenyt yhteenkään partioon, saati sitten edistänyt Yötassun koulutusta. Päätin, että tänään lähtisimme taisteluharjoituksiin oppilaani kanssa. Voisin myös kysyä Laikkusiiveltä, pääsisinkö johonkin partioon. Ensin hoitaisin kuitenkin Yötassun. Nousin seisomaan ja lähdin tassuttelemaan oppilaiden pesää kohti. Pesään änkeytyminen oli yllättävän vaikeaa, mutta onnistuin pääsemään sisälle niin upeasti, että sain herätettyä Yötassun. Naaras pyöri hetken sammalpedillään puoliunessa ja pomppasi sitten pystyyn. Vetäydyin pesästä ulos ja lähdin kävelemään leirin uloskäyntiä kohti. Askeleiden äänet ja tuhiseva hengitys kertoivat minulle, että Yötassu seurasi minua ulos leiristä, aina varjoisalle puiden peittämälle alueelle saakka.
"Miksi me tässä harjoittelemme?" Yötassu hämmästeli.
"Täytyyhän sinun opetella taistelemaan monissa ympäristöissä", tuhahdin.
Kiertelin hetken puiden lomassa miettien parasta hyökkäystekniikkaa. Oikeastaan olisi ehkä ollut parempi, jos Yötassu olisi itse keksinyt jotain. Enhän minä ollut häntä läpi elämän ohjeistamassa. Käännyin oppilaaseen päin ja naukaisin:
"Järjestämme tässä nyt pienoisen kaksintaistelun. Sinä hyökkäät ensin, minä yritän puolustautua sinulta. Sinun on itse keksittävä hyvä tekniikka, jolla hyökätä."
Yötassu nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Istahdin maahan odottelemaan Yötassun ensimmäistä siirtoa. Naaras kierteli minua valppaana. Minäkin olin tarkkaavaisena ja kun Yötassu siirtyi taakseni, käänsin korvani taaksepäin. Kuulin kuinka naaraan hengityksen tahti tiheni ja havuunneulaset ja lehdet ratisivat hänen allaan. Kun kuulin kahahduksen ja viuhahduksen ilmassa, tiesin syksyä syrjään niin, että Yötassu paiskautui maahan. Naaras alkoi kömpiä ylös ja hyökkäsin heti hänen päälleen. Läimäisin Yötassua selkään käpälälläni ja sain aikaan oppilaan seuraavan kaatumisen. Peräännyin hieman, jotta Yötassu pääsisi seisomaan. Tällä kertaa oppilaani oli nopea ja loikkasi minua kohti. Syöksyin nopeasti oppilaani alle ja hyppäsin ylöspäin. Ajoitus oli täydellinen, ja Yötassu lensi kaaressa pensaaseen. Istahdin maahan odottelemaan, hymyillen tietenkin ilkikurisesti. Yötassu kömpi pensaasta ja pudisteli päätän.
"Kuulehan Yötassu. Sinä et keskittynyt kunnolla, kuten ehkä huomasitkin. Minä olen toki vanhempi ja kokeneempi, kuin sinä, mutta sinulta puuttuu tekniikka. Taistelussa et saa kääntää selkääsi viholliselle. Se on äärimmäisen vaarallista. Kun vihollisesi saa vaikka heitettyä sinut maahan, käänny heti ja nouse uuteen hyökkäykseen niin nopeasti kun voit. Näytän sinulle pari hyökkäysliikettä, ja sen jälkeen puolustusliikkeet", selitin itseään puhdistavalle oppilaalle. Astelin hieman kauemmaksi Yötassusta. Varmistin, että oppilaani katsoi, ja kyyristyin.
"Nyt, Yötassu minä olen vihollisesi. Älä tee mitään, vaan katso."
Ponnistin suureen loikkaan, jolla pääsin aivan Yötassun viereen. Heti, kun tassuni koskivat maata, kiepahdin Yötassun päin ja olin iskevinäni häntä käpälälläni. Yötassu kavahti hieman kauemmaksi, ilmeisesti siinä pelossa, että osuisi häneen oikeasti.
"Sinun vuorosi", hymyilin. Yötassu puuskahti ja asteli hieman kauemmaksi minusta. Naaras kyyristyi ja ponnahti heti liikkeelle. Loikka oli kuitenkin liian lyhyt. Onneksi Yötassu oli neuvokas ja hyppäsi uudestaan, tällä kertaa juuri sopivan pituisen loikan. Naaras päätyi viereeni ja kiepahti nopeasti minua kohti käpälä ojossa. Onnistuin vain juuri ja juuri väistämään iskun, joka olisi muutoin tullut suoraan naamaani. Yötassun ilme oli suoraan sanottuna voitonriemuinen.
"Hyvä. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki", huomautin viileästi.
"Tiedän sen", oppilaani ärähti. Mulkaisin Yötassua varoittavasti. Nyt ei ollut riitelyn aika.
"Katso", käskin Yötassua. Loikkasin nopeasti oppilaani yli, ja ennen kuin hän ehti kääntyä, hyppäsin heti hänen päälleen. Yötassu pyristeli allani, mutta turhaan. Vetäydyin oppilaani päältä.
"Kokeile liikettä kerran. Sitten siirrymme puolustukseen."
Yötassu hypähti seisomaan ja loikkasi miltei heti. Hetken kuluttua tunsin jo painon selässäni. Yötassu painoi takajaloillaan kylkeeni, ja sai aikaan kaatumiseni. Yötassu hypähti pois päältäni.
"Hienoa Yötassu. Se oli oikein hyvä. Nyt näytän sinulle yhden puolustusliikkeen. Sitten minulla on sinulle tehtävä", naukaisin. Yötassu heilautti häntäänsä iloisesti, vaikkei näyttänyt kovin innostuneelta lisätehtävästä.
"No niin. Katsopas nyt mitä teen. Sinun on hyökättävä minua kohti", naukaisin ja heilautin häntäni aloituksen merkiksi. Yötassu syöksyi matalalla maan pinnassa minua kohti nousin takakäpälilleni ja juuri, kun Yötassu oli kamppaamassa minut, loikkasin kierteellä suoraan oppilaani yli, niin että päädyin katse naaraaseen päin. Juoksin Yötassun luokse ja painoin hänet kevyesti maahan. Sitten päästin irti.
"Kokeillaan", naaras kehräsi. Lähdin heti syöksymään oppilastani kohti. Yötassu loikkasi yllättävän korkealle ja muisti viime hetkellä tehdä kierteen. Sitten hän syöksähti päälleni.
"Mahtavaa! Nyt lähdemme leiriin. Lisätehtävänä sinun on harjoiteltava jokaista liikettä muiden oppilaiden kanssa", naukaisin. Yötassu nyökkäsi, eikä näyttänyt olleenkaan pettymeeltä tehtäväänsä.
Leirissä ajattelin piipahtaa rakkaan kumppanini luona. En ollut nähnyt perhettäni vähään aikaan. Yhtäkkiä huomasin, että Kuupentu juoksi ulos parantajan pesästä. Se sai mielenkiintoni heräämään ja säntäsin pentutarhaan tyttäreni perässä. Kuupentu ja Hiilipentu juttelivat jotain pesän nurkassa. Kuristin kulmiani, mutten mennyt pentujeni luokse. Sen sijaan tassuttelin hieman huolestuneen Jääokran vierelle.
"Onko jokin hätänä?" kysyin ja laskin häntäni kumppanini lavalle.
"Kipinäpentu tuntuu kuumeiselta ja heikolta. Pelkään että hän on kipeä", Jääokra huokaisi.
"Kipinäpentu?" hätäännyin. Muistin pentueesta erityisesti pikkuisen tulokkaan, jonka olin löytänyt hylättynä metsästä. Pentu oli minulle erityisen tärkeä, vaikkei se minun varsinaisesti ollutkaan. Kipinäpentu oli pienin ja heikoin pennuistamme, ja olimme selittäneet kaikille synnytyksen olleen niin raskas, että Kipinäpentu, joka oli syntynyt mukamas viimeisenä, olisi ollut jo syntyessään niin pikkuinen ja heikko. Sen takia Kipinäpennun kehittyminen olisi hidastunut, sillä pikkuisella pennulla oli mennyt kauan aikaa saada voimia maidon imemiseen. Siitä oli jäänyt jäljet naaraaseen, ja siksi tämä oli niin pieni ja voimaton. Tämä oli siis selityksemme, joka ei ainakaan osin ollut totta. Kipinäpentu oli kyllä oikeastikin heikko ja pieni ikäisekseen, sillä hän ei ollut kovinkaan paljon "pentuetovereitaan" nuorempi. Kaiken tämän olimme sepittäneet vain siksi, että Kipinäpennun elämä olisi tulevaisuudessa helpompaa, kun häntä ei luultaisi minkä lie kulkukissan jälkeläiseksi.
"Jääokra, hänet on vietävä viipymättä Unelmaputoukselle!" huudahdin. Jääokra nuolaisi minua rauhoittavasti.
"Minä vien. Rauhoitu, kyllä hän selviää", naaras kehräsi.
"Kiitos, Jääokra", puuskahdin.
//Jää? Ja sit ku Jää lähtee viemään Kipsua, nii voisko se kirjoittaa samalla Pisaran Kuun luokse. Se aikoo vähän kuulustella ;) |
|
| Nimi: Kuupentu |
13.07.2018 16:38 |
"Mitä ... sinä juuri sanoit!?" ihmettelin hämmästyneenä.
"Kysyin, että haluaisitko olla parantaja? Auttaa klaaniasi?" Käärmetassu toisti rauhallisesti.
"Minusta parantajaoppilas!? Minusta!" huudhdin. "Aivan ... MAHTAVAA!!"
"Shhht... Ei silti tarvitse huutaa", Käärmetassu hymyili ystävällisesti. "Onko vastaus siis kyllä?"
"Kyllä! Kyllä tahdon! Tahdon tehdä kaikkeni klaanin eteen!" hihkuin.
"Mutta muista, asiasta ei vielä kannata informoida koko klaanille. Emosi tietää jo, ja varmasti kertoo myös isällesi, joten voit rauhassa pitää suusi vielä kiinni asiasta, kunnes nimitykset ovat", sanoi Käärmetassu hiljaa hymyillen. "Veljesikään ei tarvitse tietää vielä." Nyökkäsin merkiksi, että ymmärsin.
"Voit nyt mennä. Kutsu veljesi samalla tänne", Käärmetassu sanoi ja katosi sitten syvemmälle pesään. Loikin ulos parantajan pesästä onnen kukkuloilla. Minusta tulisi parantajaoppilas! Hiilipentu oli minua vastassa pentutarhalla.
"Mitä kävi? Mitä asiaa Käärmetassulla sinulle oli?" hän kysyi.
"Eipä mitään ihmeempiä", sanoin hymyillen. "Mutta nyt sinun täytyy mennä." Hymyili viekkaasti ja iskin veljelleni silmää. Hän näytti hämmästyneeltä, mutta lähti sitten kohti parantajan pesää.
// Joku? |
|
| Nimi: Käärmetassu |
14.05.2018 14:22 |
Jääokra nyökkäsi ja lähti johdattelemana pentujaan ulos parantajan pesästä. Istahdin alas odottelemaan ja hetken kuluttua Jääokra palaisikin takaisin.
"Asiani koskee pentujasi, etenkin Kuupentua", selitin ennen kuin Jääokra ehti sanoa mitään. Naaraan kasvoilla käväisi huolestunut ilme ja tuo sanoi:
"Kerro toki enemmän."
"Äsken huomasin, että Kuupentu tutkaili kiinnostuneena yrttejä ja oli aivan omissa maailmoissaan. Hän osasi laittaa hienosti yrttejä takaisin omille paikoilleen. Niin, äsken onnistuimme siis jotenkin sotkemaan yrtit joten hän laitteli niitä takaisin tuonne yrttivarastoon. Miltei kaikki yrtit olivat oikeilla paikoillaan, vain hieman naarmuja oli tullut. Minusta Kuupennulle olisi annettava mahdollisuus parantajaoppilaana. Sitten, kun minä ja Unelmaputous lähdemme pois tästä maailmasta, Tähtiklaanin puolelle on klaanissa oltava joku hyvin koulutettu parantaja. Kummankin meistä kuolema on tietenkin vielä tulevaisuudessa ja kaukana siellä, ainakin toivottavasti, mutta Kuupennusta tulisi loistava parantaja. Ymmärrätkö mitä ajan takaa?" kysyin Jääokralta.
"Kyllä vain. Tuota... Eiköhän se käy, jos vain Kuupentu itse haluaa. Mutta oletko puhunut asiasta Unelmaputoukselle?" Jääokra mietti.
"En vielä. Aion kuitenkin kertoa. Ja haluaisin myös jutella molempien pentujesi, jotka täällä äsken kävivät, kanssa. Minulla olisi kummallekin erikseen asiaa", kerroin. Jääokra katsoi minua kysyvästi, mutta pudistin päätäni.
"Ne ovat meidän keskeisiämme asioita", virnistin ja iskin silmää. "Sinäkään et tainnut pentuna mikään puhdas pulmunen olla?"
Jääokra hymyili ja nousi ylös lähteäkseen.
"Kumman pyydän tänne ensin?" naaras kysyi. Mietin hetkisen ja vastasin sitten:
"Kuupennun."
Hiilipentua koskeva asia oli vielä vähän auki, joten minun olisi mietittävä sitä. Jääokra nyökkäsi ja lähti pois. Mietin miten sanoisin asiani Kuupennulle, ja juuri kun olin tullut lopputulokseen, pentu kipitti sisälle. Kuupennun askeleet olivat jo varmemmat, joten arvelin ettei häntä jännittänyt enää paljoa. Pentu asteli luokseni ja istahti eteeni.
"Kuupentu, tiedätkö miksi olet täällä?" kysyin.
"En", Kuupentu vastasi ja pudisti rivakasti päätään. Hymyilin tyyyväisenä.
"Hyvä. Haluan kertoa tämän asian, noh, korkeimman omakätisesti. En katsos halua minkäänlaisia väärinkäsityksiä", naukaisin hitaasti ja harkitusti. Kuupentu tapitti minua odottavaisena ja heilautteli häntäänsä levottomana puolelta toiselle.
"Huomasin äsken, että olit yrteistä kovin kiinnostuneen oloinen. Tuota... tämä on vielä todella kehityskelpoinen idea, mutta kiinnostaisiko sinua parantajan työ? Siis, että sinusta tulisi parantajaoppilas minun jälkeeni, kun minä tai Unelmaputous... kuolee", sanoin nielaisten hiljaa Unelmaputouksen nimen lausuminen jälkeen.
"Minusta sinusta tulisi loistava parantaja, ja jos vain Unelmaputoukselle sopii, voisimme alkaa jo opettaa sinulle niitä parantajan työn perusasioita. Mutta... tietenkin tämä kaikki vain jos sinä haluat. Haluatko? Haluatko auttaa klaaniasi, Pilviklaania? Haluatko oppia parantajan työn salat?" kysyin ääni hieman väristen, oikeastaan vain jotta kuulostaisin mahtavalta ja uskottavalta. Jäin katsomaan Kuupentua silmät suurina, jähmettyneenä ja odottavaisena.
//Kuu? Ja siis sit ku Kuu lähtee Kääryleen luota niin se pyytää Hiilen Kääryleelle? |
|
| Nimi: Jääokra |
12.05.2018 12:04 |
"Kommelluksessa?" ihmettelin. "Mitä täällä on tapahtunut?" Katsoin pentujani varoittavasti.
"Lisäksi, teillä ei ollut lupa poistua pentitarhasta ilman valvontaa!" korotin ääntäni. Kuupentu vingahti ja vilkaisi nopeasti Käärmetassuun.
"Me ... vain halusimme saada raitista ilmaa. Kun pentutarhassa on niin tunkkaista ja kuumaa", Hiilipentu sanoi reippaalla äänellä. Huokaisin.
"Olisitte voineet sanoa. [i]Mutta,[/i] siltikään teille ei ole lupaa oleskella paramtaja pesässä", sanoin tiukalla äänellä. Vilkaisin Käärmetassua.
"Olen jo puhunut heille", parantajaoppilas sanoin tyynellä äänellä.
"Asia selvä. Mutta tästä karkaamisesta puhutaan vielä, kun pääsemme takaisin pentutarhaan", murahdin hieman äkeissäni Hiilipennulle, joka oli jo huokaista helpotuksesta.
Vaikka kyllähän minäkin muistim ajat, kun olin ollut pentu. Ja oppilaanahan olin koko ajan ollut hankaluuksissa. Käynyt kaksijalkojen pesässä ka auttanut luopioita, joiden ei oikeasti olisi niitä kuulunut olla. Että kyllä minä periaatteessa ymmärsin pentujani, paremmin kuin hyvin.
"Sanonpahan vaan, että olette kyllä niin tulleet emoonne. Olin melkein samanlainen pentuna ja oppilaana. Aina hankkiutumassa hankaluuksiin", naukaisin. "Mutta nyt palaamme takaisin pentutarhaan. Jos sinulle sopii, Käärmetassu?"
"Itse asiassa, minylla olisi sinulle hieman asiaa", Käärmetassu sanoi. "Mutta vie toki pennut ensin pentutarhaan."
// Käärme? Kuu? Hiili? Jos Kääryle kertois Jäälle nyt siitä Kuun kiinnostuksesta yrttejä kohtaan? |
|
| Nimi: Käärmetassu |
11.05.2018 10:28 |
E-en minä te-tehnyt mitään...", Kuupentu sopersi säikähtäneenä. Katsoin pelokasta hieman lempeämmin.
"Tuota, pennut. Minä haluaisin jutella teidän kanssanne hieman, jotta ymmärtäisitte muutamia asioita", sanoin hiljaisella mutta varmalla äänellä. Napautin hännälläni maata edessäni käskien eleellä pennut siihen. Kumpikin tepsutteli epävarmasti ja varovaisesti hyvän välimatkan päähän minusta.
"Anteeksi, minun ei olisi pitänyt huutaa teille sillä tavalla. Kuupentu, jatkossa kun käsittelet yrttejä, ota niistä kiinni näin, kevyesti", opastin ja nappasin yritin maasta hyvin hellästi. "Näin yrtit eivät mene hajalle."
Kuupentu pyyhkäisi silmiään. Molemmat pikkuiset näyttivät olevan hieman hämillään äkillisestä muutoksesta minussa.
"Teidän kannattaa varautua tällaisiin purkauksiin, kun olette minun lähelläni. Ja muistattehan, että parantajan pesään ei tulla ilman lupaa, saati sitten kosketa mihinkään", varoitin hieman ankarasti. Pennut nyökyttelivät nöyrinä ja edelleen hieman peloissaan.
"Aion valitettavasti kertoa tästä emolle ne, mutta...", keskeytin lauseen, kun Hiilipentu nousi pystyyn uhmakkaan näköisenä.
"Mikset sinä voi olla kertomatta emolle?" kolli kysyi.
"Hiilipentu, kuunteletko lauseeni loppuun?" kysyin hieman viileästi. Pentu nyökkäsi ja istuutui.
"Olin siis sanomassa, että kerron kyllä emolle ne, mutta en koko totuutta. Tarvitseeko aina puhua totta?" naurahdin pilke silmäkulmassa.
"Niin ja mitä tähän teidän juttuunne tulee, ei se oikeastaan haittaa. Muutamia yrttejä joudutaan vaihtamaan ja saatte kyllä auttaa siinä. Kerron tästä Unelmaputoukselle ja Jääokralle, mutta he saavat kuulla vain jotain. Ymmärretty?" kysyin virnistäen ja kumartuen pentujen puoleen.
"Ymmärretty!" pennut vastasivat kuorossa. Heidän äänistään kuului yhä pieni pelko, mutta s oli suurimmaksi osaksi väistynyt. Samassa kuulin askelia. Käännyin. Jääokrahan se siinä. Viritin kasvoilleni nopeasti mairean hymyn ja lausahdin:
"Hei Jääokra! Pikku pentusi ovat täällä jos heitä etsit. Olemme tässä jutelleet rauhallisesti ja pikkuiset vähän saivat tutkia yrttejä. Täällä on pieni sotku erään pikku kommelluksen takia, mutta Kuupentu ja Hiilipentu suostuivat auttamaan siivouksessa. Sopiihan tämä sinulle?"
Hymyilin Jääokralle valloittavasti. Toivottavasti naaras uskoisi minua.
//Jää? Hiili? Kuu? |
|
| Nimi: Kuupentu |
10.05.2018 11:49 |
"E-emme me tarkoirtaneet pahaa!" sopersin. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani, kun kuunteli Käärmetassun läksytystä.
'"Ei se ollut meidän syytä!" Nyt itkin jo ihan kunnolla. Hiilipentu laski häntänsä selälleni.
"Älä itke", veli kuiskasi korvaani. "Kyllå me tästä selvitään." Mutta itkuni ei pysähtynyt. Kyynelistä sumeolle silmilläni katselin vihaista Käärmetassua.
"Sinäkin olet ollut uteliast pentu", totesin parantajaoppilaalle. "Etkö olekin?" Mutta Käärmetassu vain murahti.
"Pentu mikä pentu. Ette te silti olisi saaneet tulla tänne. Mitähän emonnekin sanoo!" Käärmetassu murisi.
"Älä kerro emolle!" Hiilipentu pyysi. "Se oli vahinko. Olemme pahoillamme. Kerro ihan kenelle tahansa muulle, muttei emolle!" Hivuttauduin huomaamattomasti kauemman Käärmetassusta, jonka pelkäsin tekevän jotain. Vedin sisääni yrttien lempeää rauhoittavaa tuoksua. Jokainen yrtri tuoksui erilaiselle. Erotin paljon makeita tuoksuja. Mutta myös happamia ja karvaisia. Unohdin vihaisen Käärmetassun, ja keskityin yrtteihin.
Tassuni vieressä oli pieni vihreä lehti. Nostin sen hampaisiini ja laskin muiden samanlaisten joukkoon.
Tunsin, että linua tuijotettiin. Käännyin ja näin Käärmetassun silmäilevän minua. Käperryin aivan pieneksi kippuraksi ja toivoin olevani näkymätön.
"E-en minä te-tehnyt mitään...", sopersin.
// Käärme? Hiili? |
|
| Nimi: Käärmetassu |
06.05.2018 08:05 |
"Ja minun mielestäni Aurinkotähti ei ole koskaan ollut hyvän päällikön veroinen", Raitaturkki höpötti. Olin kyllästynyt kuulemaan vanhan kissan höpinöitä, joten nousin hyvästejä sanomatta ja marssin ulos pesästä. Pysähdyin hetkeksi parantajan pesän edustalla, sillä kuulin ääniä, jotka eivät kuuluneet Unelmaputoukselle. Hiippailin varovasti sisään ja huomasin kaksi pentua, Kuupennun ja Hiilipennun. Kaksikko oli sotkenut yrttivarastot aivan täysin.
"Mitä te teette?" huudahdin järkyttyneenä.
"Me... Hiilipentu yritti palauttaa lehden jonnekin ja kiipesi ylös ja kaikki meni sekaisin ja me yritimme laittaa ne takaisin",Kuupentu sopersi. Murisin uhkaavasti ja tassuttelin Hiilipennun luokse. En kuitenkaan keskittynut pentuun, vaan siihen mitä yrteille oli tapahtunut. Yrteissä oli kynnenjälkiä, ne olivat likaisia ja aivan väärissä lokeroissa. Pahimmassa tapauksessa kaikki yrtit jouduttaisiin vaihtamaan.
"Ettekö te yhtään miettineet! Miksi te tulitte tänne? Kuka teidät käski tänne? Tietääkö emonne?" raivosin. Kumpikin pennuista näytti pelokkaalta, eikä vastannut. Pistin kuitenkin merkille, että Kuupentu vaikutti hiukkasen kiinnostuneelta yrteistä, toisin kuin veljensä, joka oli keskittynyt vain minun liikkeitteni seuraamiseen.
"Ja haluan kuulle yksityiskohtaisen selityksen teiltä kummaltakin. Voisitte jo pikku hiljaa uskoa, etten ole vaarallinen!" tiuskaisin. *Ainakaan vielä.*
Katsoin pentuja vaativasti. "Vastaus?"
//Pennut? |
|
| Nimi: Hiilipentu |
04.05.2018 20:25 |
Sisareni Kuupentu pinkaisi juoksuun. Lähdin hänen peräänsä, ja luikahdimme yhdessä parantajan pesään, joka onneksemme oli tyhjä. Olimme nähneet Käärmetassun menevän klaaninvanhimpien pesään, ja Unelmaputous oli juossut kiireellä Aurinkotähden pesään.
”No, tuletko sinä?” Kuupentu kysyi säpsäyttäen minut todellisuuteen. Nyökkäsin, ja kävelimme syvemmälle makeantuoksuiseen pesään.
”En ole ollut täällä aiemmin”, sanoin itselleni. Kuupentu käveli edelle.
”Tule, tutkitaan tämä”, naaras päätti, ja lähti kävelemään kohti onkaloa, joka tuoksui yrteille voimakkaammin kuin muu pesä.
”Tämän on oltava yrttivarasto. Olen kuullut kun Unelmaputous on puhunut siitä.” Yhtäkkiä tunsin, kuinka selälleni osui lehti. Katsahdin sitä ja totesin tämä on varmaankin tippunut tuolta ylhäältä. Otin tukea kallionseinämistä ja kipusin viemaan lehden takaisin. Kuulin vain Kuupennun ynähdyksen.
Laskeuduin kömpelösti alas Kuupennun päälle.
”Katso nyt, mitä teit! Sekoitit yrtit aivan täysin, nyt meidän täytyy laittaa ne paikoilleen ennen kuin kukaan huomaa.” Aloimme kerätä yrttejä ja asettaa niitä summanmutikassa samalta näyttävien lehtien joukkoon, kun kuulimme äänen:
”Mitä te teette?” Käännyin katsomaan, mistä ääni oli tullut, ja kavahdin kiinni seinämään. Se oli Käärmetassu. |
|
| Nimi: Käärmetassu |
04.05.2018 15:43 |
Aurinkotähti istui edessäni ja yski. Unelmaputous oli käskenyt minut katsomaan päällikköä, sillä tämä vaikutti hieman sairaalta. Tämä olisi ehkä tilaisuuteni iskeä päällikön kimppuun ja tuhota tämä lopullisesti. Tällä hetkellä olin päällikön pesässä ja tutkin tätä mahdollisen sairauden vuoksi. Toivoin tietenkin, että Aurinkotähti olisi vakavasti sairas.
"Oletko... köh... sinä pian... köh... valmis?" Aurinkotähti yski, kun kurkistelin tämän suuhun etsien merkkejä sairaudesta.
"Ömh... Juu. Näyttäisi siltää, että sinulla on viheryskä. Tai voi se mustayskäkin olla, sillä vaikutat erittäin sairaalta. Onko sinulla yskän lisäksi muita oireita?" kysäisin.
"Olen tukkoinen ja... Noh minulla on huono olo ja vatsaan koskee. Kurkkuni on myös kipeä."
Mietin hetken vastaustani ja yritin olla olematta vahingoniloinen. Sanoin mahdollisimman pahoittelevalla äänellä:
“Kyllä se taitaa mustayskä olla. Voin vielä varmistaa Unelmaputoukselta, mutta arvelisin olevani oikeassa.”
Aurinkotähti katsoi ohitseni haikeana. Hän huokaisi raskaasti ja sanoi sitten kääntyen minuun päin:
“Kiitos, Käärmetassu. Kiitos kun kerroit. Osaatko… Osaatko yhtään sanoa voinko menettää tähän henkiä? Haluaisin kertoa klaanille ja Hopeaturkille ajoissa, jotta he osaisivat valmistautua mahdolliseen, noh kuolemaani.”
“Saatat sinä menettää hengen tai muutaman, mutta en usko että tämä on kuolemanvakavaa. Henkien menettäminen on todennäköistä varsinkin, jos sairaus etenee. Jos tämä menee pahaksi voit menettää moniakin henkiä. Mutta sen mukaan mitä olen kuullut, sinulla on vielä monta henkeä jäljellä. Seitsemän kaiketi. Mutta sinulla ei pitäisi olla vielä hätää. Kunhan vain sanot klaanille, että kukaan ei saa tulla lähellesi nyt sairauden aikana”, kerroin päällikölle. Aurinkotähdelle tekisi kyllä ihan hyvää olla välillä erossa Hopeaturkista.
“Eiko edes Hopeaturkki saa käydä luonani?” kolli parahti, aivan kuin lukien ajatukseni. Vastaukseni oli kylmä ja lyhyt:
“Ei. Haluatko vaarantaa hänen terveytensä?”
“En tietenkään! Mitä oikein kuvittelet?” Aurinkotähti murisi.
“Et taida enää tarvita minua. Olenko sinunkin silmissäsi samanlainen hylkiö, kuin muiden?” korotin ääntäni uhkaavasti. Aurinkotähden olemus lysähti ja hän naukui nopeasti:
“Anteeksi Käärmetassu. Ei ollut tarkoitus loukata. Ja jos sinulla on vielä jotain asiaa tuosta hylkimisestä, niin tule puhumaan minulle.”
Nyökkäsin nopeastikin ja virnistin Aurinkotähden huomaamatta häijysti. Suunnitelmani etenivät. Heilautin häntäni hyvästiksi ja lähdin ulos pesästä. Tämä oli mennyt paremmin kuin hyvin. Olin juuri saanut uuden idean Aurinkotähden höynäyttämiseksi ja aikoisin toteuttaa sen piakkoin. Olin sitä paitsi aika varma siitä, että päälliköllä tosiaan oli mustayskä. Päätin käydä vielä klaaninvanhimpien pesässä, sillä sieltä oli kuulemma tullut jotain palautetta huonosti toimivista yrteistä. Kun astuin pesään näin Unelmaputouksen ja Raitaturkin väittelemässä keskenään.
“Unelmaputous, mustayskä!” kuiskasin mestarini korvaan niin että tuo säpsähti. Naaras katsoi minuun peloissaan ja syöksyi heti ulos.
“Mitäs teillä nyt on meneillään?” Raitaturkki jupisi.
“Se ei kuulu tippaakaan sinulle. Oliko jotain ongelmia yrttien kanssa? Kolottaako luita?” tiuskaisin. Raitaturkki väläytti minulle ivallisen hymyn.
“Kyllä vain. Ne sinun tekemäsi voiteet eivät tehoa ja kerroin sen Unelmaputoukselle. Se hupakko kuitenkin pitää sinun puoliasi eikä välitä meistä muista ollenkaan!” kolli höpötti. Raivo kihisi sisälläni.
“Keistä muista sinä puhut?” sihisin hampaitteni välistä.
“Niistä, jotka kärsivät sinun huonoista taidoistasi”, Raitaturkki näpäytti.
“Minun! Unelmaputous tarkistaa aina kaiken ennen kuin saan tehdä mitään, joten voit syyttää häntä minun lisäkseni!” ärisin. Raitaturkki näytti syvästi loukkaantuneelta, kun sillä tavalla huusin, mutta ei se minua haitannut. Sillä hetkellä päätin, että Raitaturkki olisi tappolistani alkupäässä. Kuuntelin vain puolella korvalla, kun vanha kolli höpisi jotain. Sillä hetkellä keskityin nimittäin vain murhasuunnitelmiini.
//Hiili ja Kuu? Sit ku Kääryle tulee klaaninvanhimmista niin ne on jo parantajalla? |
|
| Nimi: Käärmetassu |
01.05.2018 11:26 |
Katselin Pilviklaanin kissoja parantajan pesän varjoista. Isäni jättämä viesti kaiversi sisälläni, enkä tiennyt mitä tehdä. Joku oli tapettava. Minun olisi tehtävä se. Joku arvovaltainen henkilö. Päällikkö ehkä. Mutta Aurinkotähdellä oli vielä henkiä jäljellä. Enkä enää ollut myöskään varma siitä, halusinko edes tappaa ketään. Unessa olin halunnut tappaa kiihkeästi, kostaa Pilviklaanille. Mutta halusinko sitä todella. Hengitin sisään ja ulos rauhallisesti. Kyllä. Kyllä minä halusin. Halusin tuhota Pilviklaanin. Tappaa Aurinkotähden. Voisin myös varmistaa, että seuraava päällikkö olisi mahdollisimman surkea. Mutta Unelmaputousta en halunnut satuttaa. Enkä pentuja. Kukaan pentu ei saisi enää kokea samaa kuin minä. Ainakaan Pilviklaanissa. Samassa huomasin liikettä silmäkulmassani. Aurinkotähti ja Hopeaturkki astelivat ulos päällikön pesästä jutellen iloisesti. Siristin silmiäni. Miten voisin tappaa päällikön muiden huomaamatta. Voisin antaa kuolonmarjoja vaikkapa hiiren sisällä, mutta ensin Aurinkotähden olisi oltava jotenkin sairas, jotta voisin saada hyvän tekosyyn tämän luona vierailuun. Vilustuminen olisi juuri sopiva veruke. Mutta miten saada päällikkö sairaaksi? Se olisi vaikeaa, mutta minun olisi yritettävä. Aurinkotähti nappasi jäniksen tuoresaaliskasasta ja tarjosi sitä Hopeaturkille. Murisin matalasti ja pörhistin turkkiani. Aurinkotähti oli juuri sellainen hyväuskoinen hölmö, jonka voisin kukistaa helposti.
//Lyhyt ja tönkkö mutta joku? |
|
|
|
