Chat
Chatissakin on säännöt, kyllä. Tässä ne tulevat:
~ Ei saa haukkua!
~ Ei spämmejä!
~ Älä mainosta!
~ Käyttäydy asiallisesti
|
|
|
|
ÄLÄ KIRJOITA TÄNNE TARINOITA!!!!
TARINAT TÄNNE!
| Nimi: Kipinätassu |
02.02.2017 16:20 |
Räpylttelin silmiäni. Pesän suulta kalastaa auringonvalo häikäisi. Käänsin päätäni.
"Odottaakohan Utusiipi minua? Myöhästyinköhän jostain?", ajattelin.
Eilen oli ollut pitkä päivä ja olin ollut todella väsynyt, kun mestari oli luennot jostain. En ollut kuullut sanaakaan. Kipitin nopeasti aukiolle ja katselin ympärilleni Utusiipeä etsien. Mestaria ei kuitenkaan näkynyt missään joten istahdin auringontäplään odottamaan. Odotusajasta ei tullut pitkää sillä Utusiipi asteli juuri ulos soturi pesästä. Mestari tuli luokseni.
"Valmiina taisteluharjoituksiin?" tuo kysyi.
"Jep", naukaisin.
Tallustelimme harjoittelupaikalle.
"No niin. Aloitetaan tästä. Juokse vastustajaa...", mestarin ääni hiljeni.
"Olisimpa jo soturi, niin voisin määrällä oppilaita", ajattelin.
"Kipinätassu! Kuunteletko sinä?" mestarin ääni havahdutti minut.
"En. Mutta milloin minusta tulee soturi?" kysyin.
"Ei milloinkaan jos et osaa kuunnella." Utusiipi maukui.
"Selvä sitten. Nyt kuuntelen." sanoin iloisesti.
Loppu päivä kului harjoituksissa. Kun palasimme leiriin olin aivan naatti. Tallustelin perälle ja käperryin mukavaan asentoon. Nukahdin melkein heti. |
|
| Nimi: Aurinkotassu |
01.02.2017 19:52 |
Aurinkotassu haisteli ilmaa.
- Minnepäin meidän kannattaisi mielestäsi lähteä? hän kysyi Hopeatassulta, joka oli tullut hänen kanssaan metsästämään.
- Voisimme katsoa tuosta kuusikosta, naaras naukaisi viitaten korvillaan nuorten kuusien tiheikköön.
Hetken aikaa molemmat kuuntelivat ja haistelivat kuusikosta kuuluvia ääniä. Sitten Aurinkotassu sukelsi kuusikkoon. Hopeatassu jäi vielä hetkeksi etsimään tuoksua, mutta tuli pian perässä. Aurinkotassu vainusi melkein heti oravan. Hän yritti paikantaa oravan mahdollisimman pian, jottei se älyäisi lähteä karkuun. Pian hän huomasi oravan, joka nakersi pähkinää pienen kuusentaimen juurakossa. Aurinkotassu hiipi kevein askelin kohti oravaa. Vielä pari askelta niin orava olisi hänen. Juuri samalla hetkellä Hopeatassu hyppeli pusikosta hänen luokseen. Kun Aurinkotassu kääntyi taas katsomaan oravaa se oli jo tiessään.
- Voi anteeksi kauheasti, Hopeatassu naukaisi hieman nolosti. - En tiennyt, että olit juuri nappaamassa saalista. Tulin itseasiassa näyttämään tätä.
Naaras nosti painavan näköisen fasaanin pusikosta.
- Tämä nokki pähkinöitä tuolla metsän reunassa, hän kertoi.
- Hieno saalis, kyllähän tuollaisen takia aina oravan voi karkuun päästää, ja kyllä minä ehdin nappaamaan varmaan toisenkin oravan, Aurinkotassu naukaisi.
- Voit varmaan jo lähteä leiriin päin, minä vielä nappaan yhden oravan tai hiiren niin en palaa leiriin tyhjin käpälin, hän vielä jatkoi.
- Sopii paremmin kuin hyvin, tämä fasaani painaa tuhottomasti, Hopeatassu mumisi suu täynnä fasaania.
Kun Hopeatassu lähti kiskomaan fasaania leiriä kohti, Aurinkotassu lähti etsimään saalista. Vähän ajan päästä hän huomasikin hiiren joka puuhasteli jotain pienen pienellä metsäaukiolla. Aurinkotassu hyppäsi sen päälle ja puraisi sitä kaulaan, hiiri valahti veltoksi.
Kotimatkalla Aurinkotassu sattui huomaamaan vielä vesimyyrän joka penkoi ruohoa rantatörmällä. Hän sieppasi sen, ja jatkoi matkaa ripeästi kohti leiriä. Kun Aurinkotassu pääsi leirin sisäänkäynnistä sisään, hän kävi viemässä saaliinsa tuoresaaliskasaan. Hän valitsi itselleen pullean varpusen ja kellahti kyljelleen kannon viereen syömään.
|
|
| Nimi: Hopeatassu |
01.02.2017 16:33 |
Aurinko häikäisi Hopeatassun silmiä. Hän käveli ulos oppilaiden pesältä ja huomasi tuoresaaliskasan olevan jo parempi kuin eilen.
Pian Aurinkotassu käveli oppilaiden pesältä Hopeatassun luokse.
"Hei, Hopeatassu!" kolli tervehti iloisena.
"Hei, Aurinkotassu", Hopeatassu naukaisi iloisena.
Saipahan edes seuraa. He kaksi istuivat alas ja alkoivat jutella.
"Miten oppilaana oleminen sujuu?" Aurinkotassu kysyi.
"Hyvin", Hopeatassu maukui.
"Aurinkotassu, otatko Hopeatassun mukaan saalistusharjoituksiin?" Aurinkotassun mestari Laikkusiipi maukaisi.
Hopeatassu katsahti innoissaan Aurinkotassua, ja tuon silmät loistivat. Aurinkotassu nyökkäsi, ja he lähtivät matkaan.
Kaikki kolme saapuivat aika lähelle Aurinkoklaanin rajaa.
"Aurinkotassu, mene sinä Hopeatassun kanssa metsälle, ja minä lähden tännepäin", Laikkusiipi sanoi osoittaen vuoria hännällään.
Hopeatassu nyökkäsi ja seurasi Aurinkotassua metsään.
//Aurinko? |
|
| Nimi: Silverglow |
01.02.2017 07:42 |
Kokemuspisteet:
Hallatassu: 15kp
Lumipentu: 8kp
Kajopuro: 21kp!
Aurinkotassu: 12kp |
|
| Nimi: Aurinkotassu |
23.01.2017 07:18 |
Aurinko paistoi oppilaiden pesään. Se häikäisi Aurinkotassun silmät. Aurinkotassu olisi vielä halunnut vielä nukkua, mutta hänet oli määrätty aamupartioon.
Aamupartio oli jo lähdössä kun Aurinkotassu tallusti aukiolle.
- Reippaasti nyt, Laikkusiipi naukaisi. - Ensimmäisestä partiostaan ei kannata myöhästyä.
- Tullaan, tullaan, yritin naukaista reippaasti, mutta silti suultani pääsi valtava haukotus.
Partion johdossa oleva Nopsahäntä heilautti häntäänsä ja partio lähti liikkeelle. Aurinkotassu oli jo käynyt tutustumassa reviiriin, mutta silti se tuntui mahdottoman suurelta.
- Partioimme tänään suuren tammen puolisen rajan, Nopsahäntä kertoi mestarilleni Laikkusiivelle. Jättäydyin hieman taaksepäin ja pujottelin partion välistä Hopeatassun luo.
- Tänään on kiva ilma partioimiselle, naukaisin arasti.
Hopeatassu katsoi minua hämmästyneenä:- Niin, hän naukaisi. - Ei täälläisestä ilmasta oikein voi olla pitämättä.
Yritin jatkaa keskustelua, mutta en saanut sanaakaan suustani ulos. Kaikki tuntui niin jännittävältä oppilaana. Aurinkotassua kiusasi hiljaisuus, joten hän hyppeli mestrinsa luo.
- Mitä haistat? Laikkusiipi kysyi.
- Jotain makeaa, hetkinen, Aurinkotassu pohti. - Mikä tämä tuoksu on?
Laikkusiipi oli jo vastaamassa, kun Aurinkotassulla välähti.
- Nyt tiedän, hän naukaisi voitonriemuisesti. - Olin kerran pentuna Purotulvan pesässä retkellä, kun Näätätassu tuli pesään jotain yrttiä suussaan ja valitti kuinka kissanmintua ei löydy melkein mistään. Se kissanminttu tuoksui juuri tältä.
- Hyvin tunnistettu, Laikkusiipi kehräsi.
Aurinkotassu ajatteli jo, etteivät he ikinä palaisi leiriin, kun leirin reunat alkoivat näkyä. Hän lysähti tuoresaaliskasan viereen ja otti itselleen pienen varpusen. Aurinkotassun mieltä kihelmöi ajatus ottaa kasan päällä oleva mehevä pulu, mutta Aurinkotassu käänsi päänsä pois kun hänen mieleensä muistui ensimmäinen sääntö oppilaille: kuningattaret, pennut ja klaanivanimmat ruokitaan ensin. Hänelle ja Kipinätassulle oli pidetty Aurinkotassun mielestä pidetty liiankin paljon oppitunteja klaanin tavoista. Laikkusiiven ja Utusiiven mielestä klaanin tavat olivat ensimmäinen asia joka oppilaan piti osata. Tietenkin se oli todella tärkeää mutta Aurinkotassu halusin jo päästä kokeilemaan metsästämistä.
Kun Aurinkotassu oli syönyt varpusen, hän nousi ylös ja venytteli jalkojaan. Hänen katseensa osui Suurtaivaaseen joka oli jakamassa partioita. Aurinkotassu sattui kuulemaan kun Suurtaivas maukaisi Laikkusiivelle:
- Ottaisitko Aurinkotassun mukaasi rajapartioon?
Aurinkotassu huokaisi. Tälläistä se oppilaan elämä kai oli, koko ajan juoksemassa partioissa.
Ja heti kuin käskystä Laikkusiipi naukaisi:
- Menisin mieluummin Aurinkotassun kanssa metsästämään, hän oli jo tänään ammupartiossa ja näytti sen jälkeen aika väsyneeltä.
- Selvä, Suurtaivas naukaisi hieman vastahakoisesti, mutta kuitenkin hyväksyen ehdotuksen. - Voitte mennä Jäälehden partioon.
Kun Laikkusiipi viitoi minua seuraamaan, hypähtelin innostuksesta. Pääsisin vidoin metsästämään. Lähdimme taas suurelle tammelle päin. Pysähdyimme pienelle metsäaukiolle jonka keskellä kasvoi pieni puu.
- No niin, aloitetaan ihan perusasioista. Yritä hiipiä saalistasi kohti mahdollisimman hiljaa. Asettele tassusi keveästi ja askella pienin askelin. Älä yritäkkään hypätä ennen kuin olet tarpeeksi lähellä, Laikkusiipi neuvoi. - Voisit koitta saisitko tuon hiiren kiinni, hän kuiskasi ja viittilöi hännällään pienen puun juurakkoon. Samassa huomasin pienen hiiren joka nakersi pähkinää puun juurella. Hiivin kevein askelin hiireä kohti kun kuulin jalkani alta pienen risahduksen.
- Voi hiirenpapanat! ajattelin.
Silloin hiiri oli jo tiessään. Huokaisin alistuneesti. Minusta ei varmaan tulisi koskaan hyvää saalistajaa. Samalla huomasin jo uuden saaliin, pullea vesimyyrä mönki mullassa vähän matkan päässä. Hiivin hiljaa sitä kohti. Hyppy ja puraisu, olin saanut ensimmäisen saaliini.
- Hienosti napattu, Laikkusiipi kehui.
Tassuttelin leirin suusta sisään ylpeänä kantaen ensimmäistä saalistani. Laskin sen tuoresaaliskasaan ja lähdin laahustamaan väsyneesti kohti oppilaiden pesää. Näin sivusilmällä kun Laikkusiipi nyökkäsi hyväksyvästi. Pyörin hieman nukkumapaikallani, ja kääriydyin kerälle. Vaivuin heti syvään uneen.
|
|
| Nimi: Kajotassu/puro |
29.12.2016 08:58 |
Kajotassu venytteli ja suki tassuaan. Hän nousi istumaan sammalpediltään ja nuolaisi vielä rintaansa muutaman kerran. Häntä nolotti vieläkin törttöilynsä. Miten hän ei huomannut Aurinkoklaanin rajaa?
"Huomenta, riistavaras" Hallatassu murahti.
"Ole nyt hiljaa." Kajotassu mutisi. Hän ei antaisi Hallatassun pilata päiväänsä. Oppilas tassutteli ulos pesästä aukiolle. Aurinko osui suoraan Kajotassun silmiin.
"Auts!" Hän älähti.
"Mitä tapahtui?" Paikalle saapunut Lumiturkki ihmetteli.
"Aurinko vain sokaisi silmäni!" Kajotassu kertoi.
"Jos pidät noin kovaa meteliä auringon takia, silmäsi sokaisee kohta Aurinkoklaanilainen!" Lumiturkki maukui ivallisesti. Kajotassu tuhahti. He lähtivät tepastelemaan metsään. Huurre peitti kylmän maan ja puiden oksat notkuivat lunta. Lehtikato on tullut, Kajotassu mietti. Klaanilla oli melko vähän riistaa, sillä kaikki eläimet olivat kadonneet syvälle koloihinsa. Pieni, kirpeä tuuli vavisutti puita Kajotassun ja Lumiturkin tepastellessa metsän poikki. "Tänään on sinulle tärkeä päivä," Lumiturkki aloitti.
"Sillä sinusta tulee soturi." Kajotassu henkäisi. Todellako? Hänestä?
Mutta ensin sinun on suoritettava arviointisi." Lumiturkki rauhoitteli kun huomasi Kajotassun innostuneen ilmeen. Se typerä arviointi! Miten Kajotassu ei muistanut? Hänhän oli kuullut siitä muilta sotureilta!
"Selvä, aloitetaanko jo?" Kajotassu naukui hermostuneesti. Hän tahtoi jo soturiksi!
"Totta kai. Arviointi alkaa sillä, että saalistat niin paljon kuin pystyt. Sinulla on aikaa auringonhuippuun asti. Sitten tuot kaiken riistan tänne. Minä vahdin sinua, vaikket huomaisikaan. Ja kukaan ei saa auttaa sinua. Muista se." Lumiturkki naukui.
"Selvä! Saanko jo mennä?" Kajotassu kysyi.
"Mene." Lumiturkki vastasi. Kajotassu lähti loikkimaan metsään. Yhden vaivaisen hiiren löytäminen oli vaikeaa, sillä juuri alkanut tihkusade peitti alleen kaikki hajut. Kajotassu sai vihdoin yhden hiiren ja pitkällisen etsinnän päätteeksi varpusen ja oravan. Hän katsahti ylös. Oli jo aurinkohuippu. Kajotassu henkäisi. Mitä jos hänestä ei tulisi soturia sen takia etti hän ehtinyt aurinkohuipuksi sovitulle paikalle? Kajotassu nappasi maahan pudonneen varpusen maasta suuhunsa. Onneksi Lumiturkin neuvoma paikka ei ollut kaukana. Kajotassu nappasi maasta hampaisiinsa myös hiiran ja oravan ja lähti juoksemaan kohti aukiota jolla heidän oli tarkoitus tavata. Hän kompasteli koko ajan koska ei nähnyt tassujaan. Hänen saapuessaan aukiolle Lumiturkki odotti jo siellä.
"Missä viivyit?" Lumiturkki kysyi.
"On jo aurinkohuippu."
"Anteeksi. Metsästin niin innokkaasti etten muistanut tarkkailla aurinkoa!" Kajotassu pahoitteli.
"No katsotaan mitä löysit!" Lumiturkki maukui.
Kajotassu pudotti saaliinsa mestarinsa eteen. Lumiturkki katseli oravaa, hiirtä ja varpusta arvioiden.
"En löytänyt enempää." Kajotassu selitti. Voi kun se menisi läpi.
"Selvä. Mennään takaisin leiriin." Lumiturkki maukui. He tepastelivat takaisin leiriin. Leiriin päästyään Lumiturkki marssi suoraan päälikön pesään. Kajotassu tassutteli oppilaiden pesään. Hän aikoi siistiytyä ennen nimitystään ja suki turkkinsa huolellisesti. "Kokoontukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" Usvatähti kuulutti. Nyt se hetki koittaisi! Kajotassu syöksyi ulos pesästä. Usvatähti istui suurkivellä Suurtaivaan vierellä. Hänen mestarinsa Lumiturkki istui jo muiden kissojen jättämässä aukossa. Kajotassu asettui hänen vierelleen istumaan ryhdikkäästi. Usvatähti aloitti.
"Minä, Usvatähti, Pilviklaanin päälikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Usvatähti maukui reippaasti. Se hetki koittaisi! Kajotassusta tulee soturi!
"Kajotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania- jopa henkesi uhalla?"
Kajotassu ei empinyt hetkeäkään.
"Lupaan!" Hän huudahti.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Kajotassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kajopurona. Klaani kunniottaa rohkeuttasi ja älyäsi ja hyväksymme sinut täydeksi Pilviklaanin soturiksi." Usvatähti naukui. Kajopurosta tuntui että hän olisi voinut loikata ainakin kolme hännänmittaa ilmaan ja silti laskeutua keveästi kuin höyhen. "Kajopuro! Kajopuro!" Klaani hurrasi yhteen ääneen. Kajopuro saattoi tuntea kuinka voima virtasi hänen sisällään. Yhtäkkiä pieni pelon aalto kävi hänen lävitseen. Jos hän ei pystyisikään hallitsemaan niitä voimia?
|
|
| Nimi: Kajotassu |
09.12.2016 08:01 |
Kajotassu heräsi kahinaan. Hän raotti silmiään ja näki edessään makuualuselleen käpertyneen Hallatassun. Pienikokoinen naaras vääntelehti hyvää asentoa etsien makuusijallaan. Auringonsäteet siivilöityivät pesän katon läpi ja loivat lämpimiä säteitään Kajotassun turkille. Hän nousi makuusijaltaan ja lähti kohti pesän suuaukkoa. "Huomenta!" Kajotassu naukaisi Hallatassulle, mutta naars vain tuhahti. Varsinainen mököttäjä, Kajotassu mietti. "Mennäänkö jo?" Hänen mestarinsa Lumiturkki tivasi Kajotassun astellessa ulos pesästä. "Totta kai!" Kajotassu vastasi intoa puhkuen. "Menemme rajapartioon." Lumiturkki totesi. Hänen ensimmäinen partionsa! Kajotassu nyökkäsi innoissaan ja he lähtivät kävelemään metsään. Ilmassa saattoi tuntea pienen tuulen. He kävelivät Aurinkoklaanin rajalle. Rajalla Kajotassu huomasi jäniksen. "Minä nappaan sen!" Hän huudahti ja säikäytti samalla jäniksen joka lähti juoksemaan. Kajotassu alkoi pinkoa jäniksen perään. "Kajotassu! Se ei ole meidän reviiriämme!" Lumiturkki huudahti. Kajotassu pysähtyi ja palasi nolona takaisin mestarinsa luokse. "Ethän sinä voi jahdata jänistä toisen klaanin reviirille!" Lumiturkki torui. Mestari tuijotti häntä pettyneenä. Kajotassua nolotti. Hän olisi tahtonut vajota maan läpi ja pysyä siellä koko ajan. He jatkoivat kävelyä ja merkkasivat rajat. Lumiturkki katseli häntä koko ajan ja kosketti hännällään Kajotassun lapaa aina kun tämä yritti karata jonkin riistan perään ja antoi Ruskotassun napata riistat. Tummanruskea oppilas näytti Kajotassulle kieltä kun hän käveli pullea hiiri suussaan Kajotassun ohi. "Odota vain." Kajotassu mutisi hiljaa. "Mitä sanoit?" Lumiturkki tivasi. "En mitään." Kajotassu vastasi. He lampsivat leiriin hiljaisissa merkeissä. Leiriin päästessään Kajotassu suorastaan syöksyi oppilaiden pesään jossa Hallatassu nukkui edelleen. "Eikö sinun pitäisi tehdä jotakin hyödyllistä?" Kajotassu kysyi hieman ivallisesti Hallatassulta joka vain murahti. Mikä tuota karvapalloa oikein vaivaa? Kajotassu mietti asettautuessaan makuusijalleen. Hän nukahti heti. Unessaan hän oli salistamassa ja yhtäkkiä hänen nappaamansa vesimyyrä muuttui mäyräksi hänen kynsissään. Kajotassu kavahti ja juoksi pois, mutta törmäsi kettuun. Kettu lähti jahtaamaan Kajotassua. Hän juoksi suoraan eteenpäin ja yhtäkkiä maa petti hänen altaan. Sitten hän heräsi oppilaiden pesästä huohottaen. Se olikin vain unta!
//aika pätkä ja näin mutta inspi jäi jonnekkin. Ja lisäksi kouluun pitää mennä kaheksaks (paitsi perjantaina jee) ja kahelta ku pääsen ni oon ihan poikki. Toivottavasti ymmärrätte ;( |
|
| Nimi: Lumipentu |
07.12.2016 18:47 |
Leikin Liitopennun kanssa pentutarhan suulla. Ulkona satoi lunta ja emomme, Laikkusiipi oli lähtenyt ulos kumppaninsa kanssa.
"Varo vain senkin ketun syömä Aurinkoklaanilainen!" kiusasin Liitopentua ja loikkasin kollin kimppuun.
"Hei!" Liitopentu nakaisi minun kaataessa tämän.
"Rauhoittukaapas nyt!" Laikkusiipi keskeytti leikkimme. Päästin Liitopennun ylös ja pudistelin hiekkaa turkistani.
"Mitä nyt?" kysyin ja katsoin emoani pää kallellaan.
"Menkää kuuntelemaan klaaninvanhimpien tarinoita, kun minä järjestelen pentutarhan", Laikkusiipi naukui ja nökkäsimme Liitopennun kanssa. Lähdimme Liitopennun kanssa kohti klaaninvanhimpien pesää. Meinasin uppota kukuajan lumeen ja yksi sotureista oli joutunut nostamaan minut lumihangesta ylös.
Saavuimme klaaninvanhimpien pesään ja pudistelimme lumet tassuistamme ennen sisään käymistä. Kuulin kuinka Raitaturkki selitti jotain närkästyneenä Vapaustuulelle.
"Kyllä minä uskon sinua", Vapaustuuli naukui rauhallisesti ja Raitaturkki tuhahti.
"Saammeko tulla sisään?" Liitopentu kysyi.
"Tulkaa vain", Vapaustuuli naukaisi lempeästi. Loikin Liitopennun kanssa peremmälle. Istuuduimme Raitaturkin ja Vapaustuulen eteen ja vilkaisin Liitopentua, kun kolli istui alas viereeni.
"Voitko kertoa tarinan?" kysyin innoissani Raitaturkilta.
"Tietysti voin", kolli naukui ja vilkaisi ylimielisesti Vapaustuulta. Vapaustuuli tuhahti hiljaa itsekseen.
*He eivät ilmeisesti ole mitkään parhaimmat ystävät, mutta eihän heillä mitään muitakaan ystäviä oikein ole*, ajattelin.
"Noniin...", Raitaturkki mietti hetken ja alkoi sitten kertomaan tarinaansa:
"Tämä tarina on siltä ajalta, kun olis vasta nuori soturi, täynnä tarmoa ja rohkeutta....", Raitaturkki aloitti tarinansa.
"Ja se oli yksi opettavaisimmista kokemuksistani", klaaninvanhin lopetti. Henkäisin ihmeissäni ja Liitopentukin näytti hyvin häkeltyneeltä.
"Oletko oikeasti tapellut niin isoa mäyrää vastaan?" kysyin tohkeissani.
"Kyllä vain", Raitaturkki ylpeili.
"Ja siilitkin lentävät", Vapaustuuli tuhahti epäuskoisesti. Vilkaisin ulos ja huomasin, että aurinko laski jo.
"Meidän pitää mennä", Liitopentu naukaisin ja minä nyökkäsin.
"Heippa", Vapaustuuli naukui ja heilautti häntäänsä. Hyvästelin klaaninvanhimmat Liitopennun kanssa ja loikimme ulos. Lumisade oli yltynyt ja loikimme nopeasti pentutarhalle. Tassuttelin emomme viereen ja käperryimme emomme viereen.
"Oliko hyvä tarina?" Laikkusiipi kysyi.
"Oli!" naukaisin ennen Liitopentua.
"Niin oli", Liitopentu vahvisti mielipiteeni.
"Nythän on sitten hyvä ruveta nukkumaan", Emo naukui. Nuolaisi meitä molempia ja kietoi meidät häntänsä ja vatsansa väliin.
"Öitä", emo naukaisi hiljaa ja kehräsi meidät uneen.
"Öitä", naukaisin ja nukahdin syvään uneen. |
|
| Nimi: Hallatassu |
27.11.2016 19:54 |
Pehmeä tuuppaisu sai karvani pörhistymään katkaisten samalla ohuen uneni. Tokkuraisena, osaamatta aluksi sanoa sanaakaan, annoin katseeni nousta hitaasti oppilaiden pesän lattiasta ylöspäin kohti suurempaa kissaa, joka seisoi vierelläni hymyillen pehmeästi. Hänen toinen etutassunsa oli edelleen kohotettuna yläpuolelleni, valmiina uuteen tuuppaukseen. Huokaisten aloin räpytellä väsymyksen rippeitä kapeista silmistäni, yrittäen samalla kammeta pientä kehoani ylös pehmeältä sammalpediltä. Sen lämpö tuntui repivän minua takaisin makuulle, eikä herääminen tuntunut lainkaan mukavalta tänä aamuna. Kuunhuipun viileys koleine tuulenpuuskineen tuntui jääneen kauas taakse, kun viimein työnsin pääni ulos hämärästä pesästä, vastaanottaen auringon kirkkaat säteet jotka maalasivat maahan vaaleita läiskiä. Äkkinäinen valo kirveli edelleenkin melko unisissa silmissäni, saaden pien irveen kohoamaan kasvoilleni valmistautuessani pitkään venytykseen. Koko hoikka, mustan karvan peittämä kehoni tuntui kireältä, kuin olisin juossut koko yön nukkumisen sijaan. Tiesin tosin, ettei niin oikeasti ollut tapahtunut, mutta sillä hetkellä muutakaan selitystä kipeille lihaksilleni ei tuntunut löytyvän.
Mestarini tassutteli kepeästi edellä antaen häntänsä heilahdella rennosti askeltensa tahtiin. Hänen korvansa olivat kääntyneet aavistuksen taaksepäin, arvelin hänen tahtovan olla varma, että todella seurasin häntä, enkä luikkinut omille teilleni.
”Tänään harjoittelemme saalistusta ja väijymistä. Emme ole tehneet sitä aikoihin, ja kaipaat vielä sen verran ohjeistusta, että päätin omistaa tämän koulutustuokion vain ja ainoastaan niille”, Kuisketuuli maukaisi vilkaisten samalla varovaisesti taakseen.
Mestarini tiesi kyllä hyvin, kuinka heikoilla hermoni olivat saalistuksen kanssa, enkä voinut estää ajatusta siitä, että hän teki tämän vain saadakseen minut tuntemaan itseni surkeaksi oppilaaksi kipuamasta mieleeni. Väsymys vaihtui nopeasti vihan polttavaksi tunteeksi mahani pohjalla ja jouduin puristamaan hampaani yhteen, jotten olisi sähähtänyt Kuisketuulelle jotakin, josta hän ei todellakaan pitäisi. Toinen taisi silti huomata nopeasti vaihtuvan ilmeeni ja korvani, jotka painuivat oitis tiukasti niskaani vasten ja hymähti hieman viiksiään väräyttäen.
”Tiedät hyvin itsekin, etteivät nykyiset taitosi riitä vielä oikein mihinkään. Saalistaminen on tärkeä taito klaanikissalle, sen avulla saamme ravintoa, tiedätkös. Yritä hillitä itsesi niin ehkä harjoittelu saattaa olla sinulle enemmän hyödyksi, kuin uskotkaan”, hiljainen rasahdus rikkoi Kuisketuulen murahduksen, pieni oksa katkesi painoni alla astellessamme kapeaa metsäpolkua pitkin.
Molemmilla puolilla kohoavat puut heilahtelivat verkkaisesti hennon tuulen leikitellessä niiden oksistoissa. Lämmin aamuaurinko valaisi lehtien lävitse ja sai Kuisketuulen turkin lainehtimaan tuon kiihdyttäessä kävelytahtiaan hieman. Olimme varmasti pian perillä, ja pian harjoittelupaikkamme näkyi jo horisontissa. Olin edelleenkin hyvin kiukkuinen enkä ollut vetänyt edes kynsiäni sisään vaan tyydyin kävelemään ne esillä, valmiina lyömään jos Kuisketuuli alkaisi käyttäytyä entistäkin ärsyttävämmin. En voinut käsittää, miten mestarini oli kiedottu niin nopeasti muiden juoneen mukaan, mutten siltikään aikoisi antaa hänen määräillä minua.
Hiekkaiseen maahan oli alkanut muodostua yhä syvempi ja syvempi kuoppa pyöritellessäni paljastettua kynttäni sitä vasten yrittäen samalla vilkuilla mestariani, joka näytti parhaillaan miten saalista väijyttiin. Ihan kuin en tietäisi tuota jo, ajattelin irvistäen hieman. Aiempi kiukku oli kadonnut vähän sen jälkeen, kun saavuimme harjoittelukuopalle, korvautuen uudelleen väsymyksen raskaana painona lavoillani. Kuisketuulen loikatessa eteenpäin, ilmeisesti demonstroiden saaliseläimen tappoa, karkasi suustani suuri ja kuuluva haukotus vetäessäni raikasta ilmaa keuhkoihini. Kuitenkin vastoin odotuksiani mestarini korvat värähtivät ja pian koko kissa käännähti ympäri, silmät naulittuina minuun. Hänen ilmeensä näytti turhautuneelta, enkä voinut olla virnistämättä tuolle hieman pilkalliseen sävyyn. Tuo kissa selkeästi luuli, että olisi oikeasti kiinnostunut hänen opetuksistaan ja herätti huvittuneisuutta sisälläni.
”Mitä, Kuisketuuli? En minä tehnyt yhtään mitään”, irvailin mestarilleni, joka nyrpisti kuonoaan.
”Sinua ei siis selvästi kiinnosta lainkaan. Et taida haluta edes soturiksi, hm?”
Toisen äänestä tihkuva rauhallisuus sai kuivan naureskeluni vaihtumaan uuteen vihaan. Pörhistellen tummia niskakarvojani pakotin tassuni liikkeelle kunnes seisoin aivan suuremman kissan edessä, luoden tuohon selvästi kiukkuisempia katseita, kuin aiemmin. En kuitenkaan sanonut mitään, kiristelin vain hampaitani Kuisketuulen käskevälle ilmeelle. Totta kai tahdoin soturiksi, tyhmäkö hän oli!
”No niin, hyvä. Nyt näytät minulle, miten nappaat tuon hiiren tuolla”, katseeni liukui noin kahden hännänmitan päähän suuren männyn juurakkoon, jonka ympärillä kasvavan ruohikon suojissa näytti kyyhöttävän pieni harmaa hiiri. Se nakersi jotakin selvästi keskittyneenä, huomaamatta ympärillä tapahtuvia asioita, ja kun Kuisketuuli nyökäytti pienesti päätään, annoin kehoni pudota matalaksi, seisoen pian lapojeni varassa, kynnet maahan painuneina. Ympärillä matala heinikko heilahteli verkkaisesti puolelta toiselle tuulen pyyhkiessä ylitseni. Tiesin, että minun olisi pidettävä itseni sen alapuolella, jotta hiiri ei haistasi minua ja pakenisi. Niinpä hitaasti, hampaat esillä lähdin hiipimään kohti saalista, yrittäen laskea tassuni maahan mahdollisimman kevyesti. Mestarini nuhteet huonoista saalistustaidoistani eivät nyt houkutelleet lainkaan, enkä tahtonut palata leiriin tyhjin tassuin nyt, kun riista ei ollut erityisen vähissä. Päästyäni tarpeeksi lähelle pientä eläintä, räväytin silmäni auki ja loikkasin kynnet tanassa kohti hiirtä.
Kova isku osui suoraan takaraivooni, kynnet huitaisivat ilmaa. Sähähtäen terävästä kivusta repäisin itseni nopeasti takaisin ylös, katse ympäristössä villisti poukkoillen. Riistaa ei näkynyt enää mistään, mutta sen sijaan nostaessani leimahtelevia silmiäni, tajusin tuijottavani suoraan Kuisketuulen kapeisiin silmiin. Hän huokaisi heilauttaen häntäänsä suuntaan, josta olimme alun perin tulleet.
”Hiiri karkasi tuonne. Pidit liian kovaa meteliä etkä malttanut taaskaan odottaa tarpeeksi kauan ennen loikkaamista”, hän maukaisi, joka kuitenkin keskeytyi kovaääniseen sähähdykseeni:
”Hiirenpapanat! Sinä peläytit sen pois tahallasi”, löin kynsilläni maata raivonsekaisen turhautumisen kupliessa suonissani. Mestarini luimisti korviaan ja yritti sanoa jotakin, joka ei kuitenkaan koskaan kantautunut korviini asti. Sillä hetkellä tahoin vain iskeä kynteni mestariini, mutten sitä tehnyt, sillä tiesin joutuvani ongelmiin jos haavoittaisin soturia. Niinpä päädyin vain jatkamaan harjoittelua, tosin osaamatta hillitä satunnaisia kiukunpuuskia jokainen kerta, kun epäonnistuin. Kun harjoitustuokio viimein päättyi, näytti Kuisketuuli hyvin väsyneeltä ja puhumisen sijaan vain viittoi minua seuramaan itseään kohti leiriä, niin kuin aina ennenkin harjoittelutuokion jälkeen.
|
|
| Nimi: Silverglow |
19.11.2016 12:46 |
Kokemuspisteet:
Kimalaistassu: 10kp |
|
| Nimi: Kimalaistassu |
16.11.2016 23:18 |
"Nyt me menemme taisteluharjoituksiin!" Orkideavirta naukaisi uneni läpi. Avasin silmäni ja hieraisin kuonoani. Tassuttelin Orkideavirran perässä ulos oppilaiden pesästä. Kellertävään turkkiini heijastui hieman auringonsäteitä. Siristin silmiäni ja avasin suuni sanoakseni Orkideavirralle jotain.
"Voit käydä syömässä", mestarini naukui kuin olisi lukenut ajatukseni. Hymyilin ja loikin tuoresaaliskasalle. Vedin kasasta varpusen ja aloin syödä. Kirpeä ilma sai turkkini pörröön. Haukkasin palan varpusesta, mutta se oli jäinen ja jouduin sulattaa sitä suussani. Odottaessani että varpusen maku tulvisi kielelleni, katselin ympärilleni. Mestarini istui leirin suuaukolla pesemässä itseään. Hopeatassu söi hieman kauempana ja Loskatassu jolkotti sisään leiriin. Sotureita patisti oppilaitaan, vaihtoivat kieliä tai söivät ja juttelivat. Varpusen maku tulvahti kielelleni ja mussutin palan.
"Näytän sinulle yksinkertaisen liikkeen jos puolustat esimerkiksi pentutarhaa", Orkideavirta naukaisi. Nyökkäsin ja katsoin. Mestarini liu'utti kyntensä ulos ja viilsi salamannopeasti ilmaa. Yritin perässä.
"Hiukan nopeammin", Orkideavirta patisti. Viilsin ilmaa niin nopeasti, että kynteni välähtivät. Orkideavirta nyökkäsi.
"Sitten...", Orkideavirta jatkoi. |
|
| Nimi: Kimalaistassu |
13.11.2016 10:24 |
Raotin silmiäni. Kirkas auringonvalo häikäisi minua, vaikka olikin jo lehtikato. Nousin ylös ja venyttelin särkeviä jäseniäni. Suin kellertävän turkkini nopeasti ja tassuttelin ulos. Oppilaiden pesästä päästyäni, vastaani tuli kirpeä pakkasilma, joka sai turkkini hieman pörröön. Kun kävelin kuuraisessa maassa, kuului pieni ritinä ja tassuani kylmäsi. Jolkotin tuoresaaliskasalle. Nappasin sieltä hiiren ja tassutelin lähelle oppilaiden pesää. Istuin ja kuura kasteli turkkini. Pistin siitä huolimatta maata ja aloin syödä. Hiiren herkullinen maku valoi minuun voimaa. Kun olin syönyt, nousin ylös ja ravistelin turkkiani. Hetken päästä leirin kuhinasta luokseni jolkotteli Orkideavirta, mestarini.
"Tänään kierrämme rajat", Orkideavirta naukui ja väräytti korvaansa.
"Joo!" maukaisin energisesti ja lähdimme kiertämään rajoja.
"Mikä tämä haju on?" Orkideavirta kysyi minulta hetken päästä. Raotin leukojani ja vedin sisääni ilmaa. Hajuja tulvahti nenääni.
"Olisiko Aurinkoklaani?" kysyin hieman epävarmana.
"Kyllä vain", mestarini naukaisi tyytyväisenä ja jatkoimme matkaa. |
|
|
|
